Tervetuloa!
Pikkupaprika on riippumaton humoristiseksi luonnehdittava (toivottavasti) sivusto. Sisältö on pääasiassa yhden pysähtymättömän mielikuvituksen luomaa loputonta virtaa. Sivuille on koottu pienen keon verran erilaisia juttuja, keksittyjä yhdistyksiä ja yrityksiä sekä kaikenlaista muuta omalaatuista.

Sivusto on jatkuvan kehityksen alla, ja sisältöä pyritään lisäämään ja päivittämään mahdollisuuksien mukaan. Valitettavasti resurssit eivät tuppaa riittämään, huonolla huumorilla ei ketään elätetä, joten sivustoa tehdään harrasteen muodossa silloin kun on aikaa ja inspiraatiota. Sivusto on toimistoystävällinen, se ei sisällä epämiellyttäviä tai arveluttavia kuvia, eikä yllättäviä ääniä. Suurin osa sivustosta sopii myös kaiken ikäisille ja (paitsi ahdas) -mielisille lukijoille.


Artikkelit

Adamium II
Artikkelissä perehdytään ihmisolennon uuteen versioon, Adamium II:een.

Hammas vastaan Cola
Vanha legenda kertoo että kolalasiin tiputetty hammas katoaa yön aikana.

Hehkutuksen vaarat
Hehkutus, eli asioista innostuminen on turmiollista puuhaa.

Jakomielitauti
Vuosituhansia on ihmistä riivanneet erilaiset vaivat ja taudit. Mutta minkälainen on jakomielitauti?

Kylpyankan haastattelu
Monessa kodissa liian vähälle huomiolle jäänyt pesulelu. Kylpyankan elämään perehdytään peräti kolmen artikkelin kera.

Kuinka kynää käytetään
Uusavuttomat Ry tarjoaa ohjeen kynän käyttämiseen.

Lemmenlaiva on huono
Miksi tv-sarja Lemmenlaiva aka. Lällynlaiva sukettaa.

Narkosia
Mömmöjen Maailma testaa erilaisia päänsekottajia. Uutena artikkelina mukana myös lasimurskan sniffaus

Opettele olut
Kuinka helposti siideristä siirrytään oluen ihmeelliseen maailmaan.

Pimp My Pizza
Tavallisesta pakastepitsasta saa ihan syötävän kun sitä vähän tuunaa.

Pizzaa tuubista
Kuvallinen ohje tee-se-itse pizzapaketin hyödynämiseen.

RMS Terhin tarina
Traaginen tarina soutuveneestä, juhlaseurueesta ja Juhannuksesta.

Oksenna oikein
Pieni opas oksentamisesta.

Opas oman elämän pilaamiseen
Myy omaisuutesi ja ryhdy askeettisempaan - onnellisempaan elämään!

Synteettinen urea
Maailman väestön kasvaessa myös tarve virtsaamiseen lisääntyy. Artikkeli perehtyy keinotekoisen virtsan valmistamiseen.

Säästä aikaa
Opas ajan säästämiseen.

Säästä rahaa
Opas rahan säästämiseen.

Surkeat mainokset
Telkkarissa pyörii kasoittain mainoksia, osa niistä on aivan surkeita.

Tulevaisuuden ihmiset
Evoluutio, tuo ihmeellinen maaäidin hippilapsi. Mitä se tuo tullessaan?

Viinanjuojan käsikirja
Pieni opas viinan juontiin (niinkuin suomalaiset sitä tarvitsisivat..)

Äärimmäisen lyhyt sukupuolten käyttöohje
Jotta parisuhteet eivät päättyisi niin nopeasti.

Pakina & tarina

Assanvessa
Pakina rautatieaseman vessan kassan tärkeästä tehtävästä.

Bella - Rakkaustarina Pikkupaprikan tyyliin
Bella, tuo monen yhtäaikaisen rakkauden nainen.

Ei Tästä Tuu Mittään
Tarina jonka ymmärtäminen vaatii ymmärtämättömiä voimavaroja.

Ilmoitus Nukkumatille
Tyytymätön asiakas kirjoittaa Nukkumatille.

Intti-idiotismia
Intin eli armeijan käyntiä varusmiehen silmin katsottuna.

IRC - Internet Relay Chat
Mikä se irc on jos kerta ei irc-galleria?

Junapakina
Juna, proletaarien mersu. Tutustumme junalla liikkumisen suruihin ja negatiivisiin puoliin.

Alkokriisi
Kriisiapua kansalaisille! Alkolakko vaikeuttaa pienen ihmisen elämää.

Extremeurheilulajit
Ihmisen kilpailuviettiä tyydyttämään tarvitaan jatkuvasti uusia kilpamuotoja.

Jalankulkijarodut
Kaduilla on jos monenmoista kulkijaa. Tämä opas auttaa bongaamaan mistä rodusta on kyse.

Kiertoilmaisut
Joskus asioita ei kannata sanoa suoraan ja joskus kiertely on vain hauskaa.

Laserkatse
Mitäpä jos silmistäsi sinkoaisi lasersäde?

Miehisiä totuuksia
Jotta miehen elo olisi edes kolme askelta helpompaa, kokosimme tähän muutamia pointtereitä miehenä olemiseen.

Miksi - Pohdintoja eri asioista
Sekalaista peen jauhantaa asioista jos toisista.

Mitä jos kännykät osaisivat puhua
Nuo arkipäiväiset aparaatit, mitä jos ne osaisivat keskustella keskenään?

Reklamaatio Joulupukille
Monopoliasemassa oleva lahjantoimittaja saa vihaisen kirjeen.

Sekalaisia juttuja
Pieniä jorinoita parin lantakasan verran.

Sekalaiset pakinat
Höpöttelyä useasta asiasta.

Silava
Lyhyt tarina läskin maailmasta.

Veemäistä on kun..
Kyllä se ottaa pattiin kun käy erilaisia juttuja.


Laita sähkösopimuksesi uusiksi. mainos


Vaatetta varren peitteeksi. mainos

Putiikki & popula

Autokoulu YoungDiers
Autokoulu toivottomille oppilaille

Liikennemerkit
Erittäin suurta suosiota nauttinut Young Diersin liikennemerkkitaulukko.

Ei Viralliset Valtion Rautatiet
VR parodiointia.

Elämyspelkurit
Tavallisia kokemuksia tavallisille ihmisille, ei mitään hurjuuksia.

Hellpdesk
Mikrotuki Helvetistä. Jos tunnet itsesi avuttomaksi tietokoneiden kanssa, älä ota yhteyttä ainakaan tänne.

Helplesspdesk
Perinteinen helpdesk, eli helplessdesk. Ymmärtävät tietokoneista yhtä paljon kuin rappioteini ydinfysiikasta

Jokke
Kotimainen pitkän tien kulkenut monitahoinen artistisetä.

Kukkahattutädit kaikkea vastaan
Viimeisillä linnakkeilla möykkäävät kera hattujensa kansakunnan moraalista rappeutumista vastaan.

Kustannusyhtiö Pikkupaprika
Kustantaja joka julkaisee lehtiä joita muut eivät uskalla.

Lentoyhtiö ChrashAir
Maailman epäonnisin lentoyhtiö. Mutta ainakin on halpa.

Archonaznack
Metallibändeistä paras!

Ravintola Vomi
Ravintola jonka tarjoilut muistat.

Ryöstö-yhdistys
Monien maiden lakien mukaan mafia joka on täysin laillinen.

TV-Shock
Tuotteita joita et ikinä tarvitse mutta haluat ne silti.

Visvasuon Mökkikylä
Kun kaipaat rauhaa ja lepoa, mene muualle kuin tänne.

Koko perheen valistuskirja
Valistusta aiheesta josta ei kehtaa puhua.

Salong Will Slice Your Weenie
Tatuoinnit, lävistykset ja amputoinnit. Irroitetut osat muistoksi. Täyden palvelun kehonmuokkauspalvelu.

Äitipalvelu
Kun sormi menee suuhun ja äitiä tulee ikävä.

Äärivegaanien yhdyskunta
Lihan syönti on murhaamista!

Sekalaiset jutut

Ihmisgeneraattori Web
Generoi lyhyt kuvaus elämästä.

Imuroitavia tiedostoja
Tiedostoja, kylttejä ja hieman erikoisempia lomakkeita vapaaseen käyttöön.

Kuvatuksia
Graafisia kökkäreitä, sarjakuvia ja epämääräisiä piirroksia.(muuttumisliekki ja mstights)

Mulkkuustesti
Testaa oletko mulkero, mahdollisesti todellakin olet.

Pikkupaprikan lukijamatka Niplaniin
Pikkupaprikan lukijat kävivät matkalla Niplanissa.

Pikkupaprikan lukijamatka Helvettiin
Pikkupaprikan lukijat kävivät matkalla Helvetissä.

Salkkarit sukettaa
Miksi Salatut Elämät on niin huono tv-sarja. Tätä sivua ei ole päivitetty aikoihin.

Tikusta asiaa
Kun ei mitään puhuttavaa oikein meinaa keksiä.

Toukkatehtävät
Jännittäviä tehtäviä perheen pienimmille ja tyhmimmille.

Uudet laulut
Vanhojen tuttujen laulujen sanoja uusiksi väännettyinä.

Valmiit testiviestit
Kun olet juovuksissa tai et keksi mitä kirjoittaisit. Kopioi täältä sanoma.





Creative Commons License   Tämä teos jonka tekijä on Pikkupaprika.com on lisensoitu
Creative Commons Nimeä-Epäkaupallinen-Tarttuva 1.0 Suomi lisenssillä
.