Laserkatse versio - 1.0 - 23.03.2007

Supermiehellä tai ainakin hänen vastustajillaan (General Zod, Ursa ja Non) on käytössään laserkatse. Eli silmistä saadaan ammuttua lasersädettä. Tällä säteellä voi kätevästi leikata vaikkapa puun poikki. Mutta entä ne varjopuolet?

Laserkatse kuulostaa kyllä hienolta. Sellainen olisi varmasti kiva ja hyödyllinen kyky. Ei tarvitsisi saunapuita pilkkoa hikisesti ja hitaasti kirveellä ja sahalla, sen jälkeen sytykkeiden kera raapia tulta pesään. Ehei, lasersäteellä vain pistäisi puut halki poikki ja pinoon. Pesäkin syttyisi samalla säteellä.

Tai jos olisi mehu jäässä, voisi sitä lämmitellä laserilla kunnes tuloksena olisi kupillinen kuumaa juomaa lämmittämään kehoa kylmillä pakkasilla.

Kyllähän näitä käyttötarkoituksia keksii, mutta entäs ne varjopuolet?

Kun tuon katseen käyttöönsä saisi, voisi hetken aikaa kulua ennenkuin sitä onnistuisi kunnolla hallitsemaan ja ennenkaikkia käyttämään rajoitetusti. Laseri vaan välkkyisi kun suhuttelisi pitkin metsiä parturoimassa maa-äitiä kaljuksi. Nolojakin tilanteita voisi syntyä. Aamulla väsyneenä vessanpöntöllä istuessa silmäluomien lupsuessa ja katseen harhaillessa pitkin kaakeleita, voisi laseri äkkiarvaamatta 'kytkeytyä päälle'. Jos silmäluomet itsessään säästyisivät, niin remonttiin menisi kylppäri. Huonoimmalla tuurilla leikkaisi itseltään varpaat pois, tai lattian altaan niin että rojahtaa pöntön kanssa alakertaan. Siinä sitten ihmeteltäisiin alakerran muorin kanssa että kuinkas tässä nyt näin kävi. Tai jos alakerrassa toimintaa harjoittaisikin parturi. Tupsahtaisi lattian läpi oman 'tuolin' kanssa vastaanotolle. Voisi mennä jakaukset vinoon useammaltakin. Kauhistuksesta kangistuneelta parturilta lipeäisi sakset kädestä ja lentäisivät otsaasi.

Ympäristö olisi jatkuvasti vaarassa, bussissa ilmaisjakelulehteä lukiessa tulisi vastaan uskomattomalta kuulostava artikkeli, niin hätkähtäisi että polttaisi reiän lehteen keskelle lausetta. Samoin edessä olevaan penkkiin, penkkiä painavaan selkään.. aina bussikuskiin asti jonka seurauksena bussi syöksyisi rotkoon ja tulimerenä leiskuisi syysaamussa. Elo pois vaikka olisi mikä kuu.

Tarkkaa selvyyttä ei myöskään ole siitä, että kuinka pitkälle tuo lasersäde kantaa ja mihin se pysähtyy. Puita leikatessa voisi sattua ohisädetys jonka seurauksena lähiseudun pöllöt ja oravat saisivat uuden ilmareiän. Pahimmassa tapauksessa taivaalla lentävä teräslintu saisi sädettä osakseen myös.

Väkijoukossa voisi tulla tehtyä tuhoja ihan huomaamatta. Nenässä kutiaa ja aivastushan siitä tulee, samalla vilahtaa laseri ja kansa lakoaa jalkojesi juureen. Selittele siinä sitten virkavallalle että 'minä vain aivastin'.

Kannattaa todella miettiä että olisiko tuollainenkaan surperkyky ihan paikallaan. Vaikka kyllä se puiden hakkuu sapettaa.

Mitä mieltä olet tästä sivusta? Muiden arviot  :  Palautesivu  :  Suosittele tätä sivua.

Kelvoton   Huono   Menettelee   Hyvä   Loistava     Kommentti:

Creative Commons License   Tämä teos jonka tekijä on Pikkupaprika.com on lisensoitu
Creative Commons Nimeä-Epäkaupallinen-Tarttuva 1.0 Suomi lisenssillä
.