Lemmenlaiva on huono - v. 1.0 (joskus 10 vuotta sitten) - (retusoitu 31.5.09)

Tämä teksti on kirjoitettu silloin kun sinä olit vielä härski kiilto lehmän silmissä jonka maitoa isäsi joi äidinsä häntä oikeasta maidosta vieroittaessaan. Kirjoitettu Lemmenlaivan -95 uusintojen pohjalta.

Kuva peräisin WikipediastaLemmenlaiva, eli siis Lällynlaiva tulee nykyisin siis uusintana MTV3:selta iltapäivällä. Kyseessä siis on n. 50 minsaa kestävä "humoristinen" hupiohjelma. Ohjelma sijoittuu Amerikkalaiselle risteilyalukselle (En nyt muista varmasti, mutta alus kaiketi on valmistettu Suomessa.) nimeltään Pacific Prinsess. Alus siis todellakin on olemassa, ja sarja on kuvattu sillä, vaikka kuvaukset suurimmalti osalti näyttävätkin stuodiokuvauksilta. Päähahmoja löytyy 6: Kapteeni, Lääkäri, Pursimies, Baarimikko, risteilyemäntä ja Kapteenin tytär.
Artikkeli Lemmenlaivasta Wikipediassa

Mutta sitten vikoihin:
Päävika ohjelmassa on sen samankaltaisuus, suurennuslasilla saa etsiä erillaisuudet joka jaksosta. Ohjelma on tosin kiinnostava ja ihan hyvä katseltavakin, mutta se pitkästyttää samanlaisuudellaan, varsinkin alku on pitkäveteistä koska kaikki alkaa samalla tavalla aina. Muutaman jakson katsoo mielenkiinnolla (N. 20) jonka jälkeen alkaa jo puutua. Asiaan tietenkin vaikuttaa se että ohjelma tulee jokainen arkipäivä. (Nyt uusinta-aikana, -80 luvulla esitettäessä tuli kerran viikossa.)

1) Lievät viat ja mokat
-Samat näyttelijät vierailevat monta kertaa matkustajina, mutta ovat muka eri henkilöitä.
-Joka jaksossa on jollakulla (noiden 6:en) miehistön jäsenistä tuttu mukana laivalla.
-Joka jaksossa on jollakulla (noiden 6:en) miehistön jäsenistä jokin ongelma. Yleensä purserilla, joskus lääkärillä tai baarimikolla. Yleensä matkustajilla on kaikilla ongelma.
-Joka jakson matkustajat koostuvat pareista, sekä kahdesta tai useammasta yksin VIIKON RISTEILYLLE lähteneistä ihmisistä, (Vrt. että joku lähtisi yksin etelänmatkalle.) jotka sitten lopuksi lähtevät pareina pois laivasta (Joka sinänsä on ihan normaalia.).
-Päänäyttelijöistä Risteilyemäntä on ollut menossa naimisiin tähän asti esitetyistä jaksoista jo 3 kertaa (Joka kerta eri mies.). Lisäksi kaikki muut ovat ainakin kerran olleet menossa naimisiin.
-Päänäyttelijät ovat uskomattoman saamattomia, eivät yksinkertaisesti pysty sanomaan totuutta. Esimerkiksi vaikka että risteily emäntä ei "uskalla" sanoa kapteenille että illan esiintyjä on kipeä.
-Miksi ainoastaan baarimikon voi tavata ohjelmasta olemassa töissä enemmän kuin vapaalla? Muut, esim purseri ei näytä tekevän mitään työtä. Kapteenikin seilailee ympäri laivaa vain, lääkäri puolestaan kuksii matkustajia, eikös lääkärin tule olla laivan sairaalassa kun tuolloin ei edes hakulaitteita ollut.
-Miksi ihmeessä baarimikko on monesti ottamassa vastaan laivaan tulevia uusia matkustajia?
-Risteilyemännän ja purserin tässä hommassa vielä ymmärtää, mutta baarimikko menee jo yli tajunnan.
-Välillä on eri laiva käytössä kuin tuo Pacific Prinsess.
-Jos laivan muu henkilökunnan jäsen nousee jaksoon näyttelemään, on loppu 100%:sen varmasti se että henkilökuntalainen lähtee jakson lopussa pois laivasta, esim. eläkkeelle.
-Ei edes taustala näkyvien matkustajien joukosta löydy yhtään humalaista, ja jos löytyy on tämä kiistatta alkoholiongelmainen, tai muuten erikoistapaus alkoholin saralla.

2) TOSI pahat viat ja mokaamiset
-Eräässä jaksossa eräs matkustaja oli ampumassa haulikolla kiekkoja laivan kannella ja (skeet) lääkäri oli ampujan vaimon kanssa laivan "sisäpihalla" ja mies siis reunalla. Mustasukkainen mies ampui pussin lääkärin kädestä HAULIKOLLA, eikä muka lääkärille käynyt mitään. Lisäksi, miksi muka miestä ei laitettu laivan putkaan odottamaan luovuttamista viranomaisille? Lisäksi sama mies piti laivalla mukanaan pistoolia siviili).
-Monta kertaa on matkustaja lyönyt miehistön jäsentä suoraan sanoen TURPAAN eikä matkustaja ole saanut mitään satikutia.
-Jaksot eivät ole juuri yhtään sidoksissa toisiinsa, ainoastaan jos on useamman jakson kestävä juttu. (Eli siis on kaksi osainen tarina.) Esim. Jos joku on taas ollut menossa naimisiin, ei siitä enää seuraavassa jaksossa mainita mitään, vaan henkilö heilastelee jo seuraavan matkustajan kanssa.

3) Parannuksia
Ohjelman parantamiseksi voisi tehdä paljon, enemmän realismiä ja parempia ideoita. Näin ollen tottuneelle ohjelman seuraajalle jää ainoaksi mieltä kiinnostavaksi seikaksi katsoa olisiko vierailevista näyttelijöistä tuttua jostain muusta ohjelmasta. Vaikkapa Danny Most Onnen Päivistä Ralph Malphina joka on ollut sarjassa tähän mennessä 3 kertaa, kaksi kertaa samana henkilönä, ja kerran eri ihmisenä. Ei edes muka aiheuttanut sekaannuksia samannäköisyyden vuoksi.

Ehkä voisi lisätä pari päänäyttelijää lisää ohjelmaan, jolloin saisi lisää juonia. Lällynlaivan väki oli alunperin 5 henkinen, mutta sitten suht. koht. yht'äkkiä mukaan tunki kapteenin tytär.
Lopuksi:
Ohjelma on ihan hyvä muuten mutta sen realismin puute saa silmät vuotamaan verta. Vaikka kyseinen ohjelma onkin huumoria, ("Hauskoissa"kohdissa kuuluu naurua tyyliin muut huumorisarjat (esim. Pulmuset.)) ei silti voi sallia realismin lähes totaalista puuttumista. Ei niinkään häiritse yliluonnollisuus kuten eräässä jaksossa esiintynyt kummitus, se on anteeksi annettavaa.

Mitä mieltä olet tästä sivusta? Muiden arviot  :  Palautesivu  :  Suosittele tätä sivua.

Kelvoton   Huono   Menettelee   Hyvä   Loistava     Kommentti: