RMS Terhin tarina - 1998-2007 - v. 1.6 - ??.??.???? - 06.11.2006

Elettiin Juhannusta 1976. Suomen Saimaalla Kalevi ja Kaarina Perhon mökillä joukko iloisia ihmisiä juhlii. Saunassa on käyty ja miehet sekä naiset ovat tälläytymässä parhaisiin vaatteisiin; edessä on lyhyt matka toiselle rannalle Johanssoneille. Johanssonien mökille moni muukin seurue on kokoontunut polttamaan kokkoa ja viettämään sitä parasta Juhannusta -76.

"Olihan siinä kaikki jo juoneet enemmän tai vähemmän. Kukaan ei kuitenkaan ollut kännissä." Kertoo turmasta täpärästi pelastunut Kaarina Perho. "Kun kaikki olivat tälläytyneet, päätettiin lähteä veneelle. Olimme Kalevin kanssa ostaneet juuri samana päivänä uuden Terhin, soutuveneen. Siihen mahtui kuusi ihmistä, mutta olimme päättäneet saada siihen mahtumaan koko kahdeksan hengen seurueemme. Se oli paha virhe, virhe jota meistä jokainen kai katuu vielä tänäkin päivänä." Kaarina kertoo vaikeasti koska hänellä on pullaa suussa.

Täyteen lastattu soutuvene lähti Perhon laiturilta kello 20:05 tarkoituksenaan ehtiä kymmenessä minuutissa toiselle puolelle järveä. Tuolla kohtaa välimatka oli lyhyt.

"Kaikki oli iloisella tuulella. Jokaisella oli juomaa jota killitettiin innokkaasti, taidettiinpa jopa hieman laulaakin. Otimme vielä Kososen Kallen omalta laituriltaan kyytiin. Me emme pitäneet hänestä erityisen paljoa koska hän oli melko rähjäinen ja haisi savulle. Kalle joutuikn sitten istumaan aivan alimmaisena, perse veneen pohjalla."

Kallen ja kyydissä olleen tuolloin 17-vuotiaan Sannan välille alkoi kehittymään jotain, ja pian huomattiin kuinka rakkaus leimusi täydellä terällä niin että vanhempiin sattui. Nuoripari jakoi olutpullon pyyhkimättä pullonsuuta välillä. Alkava onni oli kuitenkin pian muuttumassa.

"Yhtäkkiä vavahti ja kuului aivan pieni rysäys tai rämähdys ja vene pysähtyi. Se ei kulkenut juuri minnekään vaikka soudimme kuinka paljon tahansa."

Vene olisi pysynyt hyvin pinnalla, mutta eräs sen matkustajista teki katalan virheen ja kurkkasi mihin vene oli jäänyt kiinni.

"Yhtäkkiä vene kiepsahti ja haukkasi kunnolla vettä. Se lähti uppoamaan melkein ihan saman tien. Meille kaikille tuli kamala paniikki ja säntäsimme kaikki veneestä rannalle jonne oli matkaa kaksi metriä."

Vesi oli tuolloin vain 21 asteista joten hyportermian vaara oli ilmeisen kaukana. Kaikki onnettomuuteen joutuneet osasivat uida, mutta olisivat varmaan hukkuneet jos eivät olisi kyenneet kahlaamaan 30cm syvässä rantavedessä kohti turvaa. Vain kuuden tunnin jälkeen vene katosi pinnan alle vain kokka jäi hieman näkyviin.

"Kyllä siinä illalla myöhemmin tanssatessa ja muuten Juhannusta viettäessä kyllä mieleen tuli aina välillä sen veneen kohtalo. Onneksi oli viinaa jolla sain huuhdottua katalan mielen pois muutamaksi tunniksi."

Vasemmalla kuva äänettä uppoavasta soutuvenejättiläisestä jonka piti olla uppoamaton. Kuvan otti eräs veneen matkustaja joka haluaa pysyä nimettömänä (Martta Jortikkalainen, Vaasankutukulma 9, 09382 Kottelo P.304-5558829).

"Kammottaa sitä millaiset kokemukset niillä kaikilla viinoilla ja kaljoilla oli."

Seuraavana iltana edellisillan juhlista toivuttua vene nostettiin ylös. Arvioiden mukaan naapurin oksentelevat nuoret pojat olisivat vieneet veteen jääneet alkoholijuomat.

"Pulloakaan ei täysinäisenä löytynyt.". Toteaa veneen kipparina toiminut Jippo Ternimölö katsoen kaukaisuuteen.

Dramaattinen kokemus joka muistutti luonnon mahdeista järkyttävällä tavalla. Nostettaessa veden syvyyksistä kamalan kohtalonsa päätteeksi koko vene katkesi. Tämä kuitenkin johtui väärästä nostamistavasta.

Seuraavana Juhannuksena tilanne ei päässyt vesillä karkaamaan käsistä. Uuden veneen ostaneet Perhot joivat itsensä tainnoksiin jo alkuillasta. Muut suorittivat veneretken kiertämällä järven kävellen.


Mitä mieltä olet tästä sivusta? Muiden arviot  :  Palautesivu  :  Suosittele tätä sivua.

Kelvoton   Huono   Menettelee   Hyvä   Loistava     Kommentti:

Creative Commons License   Tämä teos jonka tekijä on Pikkupaprika.com on lisensoitu
Creative Commons Nimeä-Epäkaupallinen-Tarttuva 1.0 Suomi lisenssillä
.