Maapallon ylipopulaatio on aiheuttanut mielenkiintoisen ongelman: virtsaa ei riitä kaikille. Ympäri maailmaa on ongelman keskellä pyöritty ja etsitty erilaisia ratkaisumalleja. Yllättäen Suomessa, Oulun Aliopistossa on kehitetty synteettistä ureaa eli tuttavallisemmin keinotekoista kusta. Projekti KK on edennyt nyt jo tuotantovaihteeseen.
Oulun Aliopisto sijaitsee Oulussa. Kävimme tutustumassa, kuinka synteettistä ureaa valmistetaan. Oppaanamme
meillä oli Projekti KK:n johtaja Harry Vetkutin. Harry on suomalais-amerikkalainen insinjöör joka on tunnettu niin kotimaassamme
kuin Turussakin.
"Maailman
ureankulutus on kasvanut räjähdysmäisesti." kertoo
Vetkutin, "Kulutus ei ole kasvanut pelkästään
teollisuusvaltioissa, vaan myös kehitysmaissa tarve on huutava."
hän jatkaa.
Erityisesti keinotekoista virtsaa tarvitsevat nuoret julkimot, joille menestyksen myötä on kusi
nousemassa päähän. Kotimaisten kykyjenetsintäohjelmien kuten Idiots ja Cockstars, kautta
syntyneet tähdet eivät välttämättä pysty itse tuottamaan tarvittavaa kusta päähänsä. Ihmisen pää
saattaa vetää kusta useamman litran, joten lisämenekki on huomattava. "Erityisesti sosiaalisen median yleistyminen ja sen mukana tullut
tavallisten nollakansalaisten tunnetuksi tuleminen lisää kusen tarvetta merkittävästi." Vetkutin jatkaa käsiään huitoen ja kameran käyttöä imitoiden.
"Viinan hintojen halpeneminen ja viinarallit ovat nekin lisänneet runsaasti virtsankulutusta. Virtsaa saattaa kulua kesäisellä
mökkireissulla useita litroja päivässä henkilöä kohden. Kulutus on noussut melko tasaisesti koko vuosisadan, ainoa notkahdus
tapahtui 80-luvulla jolloin lamavuodet laskivat omalta osaltaan virtsan käyttöä."
Erilaisia tekniikoita
Oulun Aliopisto ei suinkaan ole ensimmäinen laitos, jossa ureaa on valmistettu keinotekoisesti. Koko konseptin isä, äiti sekä pastori
on kukas muu kuin kaikkien tuntema suomalainen Jörn Isovuokko.
Isovuokko aloitti ureankehityksen jo 1958, eli heti sotien päätyttyä. Varsinaiseen läpimurtoon Isovuokko ylsi kuitenkin vasta vuonna 1966,
jolloin hän sai valmiiksi lopullisen kaavan keinotekoisen urean valmistamiseen. Kaava sai nimekseen Jörnin Juoksu. Juosten ei tätä ihmeainetta
kyllä kustu, sillä se on edelleen pohjana Oulun Aliopiston tuotteissa.
Jörn Isovuokko pajassaan Juotsilassa 1966
Isovuokko kuoli aliannostukseen vuonna 1972, joten hän ei päässyt nauttimaan työnsä hedelmistä. Hänen muistokseen
onkin Oulun Aliopiston ureaosastolle perustettu muistomerkki. Prämeässä plakaatissa seisoo vaikka minkälaista tekstiä.
Mutta
aika on ajanut ohitse Isovuokon keksinnöistä ja menetelmistä. Nykyinen synteettinen urea valmistetaan isoissa tehtaissa ja kliinisissä
laboratorioissa kehitellyt kaavat ovat Suurta Salaisuutta. Jopa kallisarvoisen urean säilytykseen on kehitetty paranneltuja ratkaisuja. Urea-asioiden
asiantuntijat kuitenkin vannovat edelleen perinteisen puutynnyrin nimeen.
Urean säilyvyys onkin tällä hetkellä suurimpia ongelmia ja kiista-alueita. Urealle ominainen kitkerä haju kun
ei monenkaan nokalle ole mieluisa, väärin säilytetty urea saattaakin ruveta nopeasti haisemaan hyvin epämielyttävälle.
Kuumaan autoon tai asuntoon unohtunut kusitynnyri saattaa johtaa siihen, että koko alue pitää puunata kunnolla, tai pahimmassa
tapauksessa vaihtaa esimerkiksi penkit kokonaan.
Kusitankkerit ovatkin saaneet monen ranta-asunnon tai mökin omistajan vihaiseksi. Satamassa
kelluva tankkeri voi tuoda suuret hajuongelmat lastauksen ja purun aikana. Liian suurella paineella
laskettava virtsa roiskuu ilmaan ja höyrystyy nopeasti auringonpaisteessa ja täten saattaa kulkeutua
hengityselimiin. Useat terveysjärjestöt ovatkin vaatineet virtsalastien siirtämisen tehtävän öiseen aikaan. Toisaalta tutkimusten mukaan
kusipäitä liikkuu enemmän yöaikaan ja synteettisen urean höyrystyminen saattaa pahentaa heidän tilaansa. Toistaiseksi ei kuitenkaan ole näyttöä
tämän tapaisista tapauksista.
Yleensähän urean käyttö on nopeaa eikä tälläisiä aerosoili- tai roiskeongelmia pitäisi syntyä. Toisinaan kuitenkin on tarve isomman
ureamäärän säilyttämiselle, esimerkiksi lapsiperheissä kulutus on kuitenkin niin suurta että isohkoja varastoja on syytä
pitää. Urean saantia ja säilytystä helpottaakin asuinaluella liikkuvat niin sanotut kusikaarat.
Niistä saa nopeasti tarvittavan annoksen ureaa, tosin hieman korkeampaan hintaan. Kusikaaran tunnistaa
tutusta melodiasta ja se kulkee varsinkin kesäaikaan, kun virtsan kulutus on suurimmillaan, säännölisen aikataulun mukaan.
Laadunvalvonta on tärkeää
Vaikka urea onkin vain osa
varsinaista lopputuotetta, eli virtsaa, pitää sen laatuun panostaa. Huonolaatuinen keino-urea saattaa helposti pilata suurenkin
erän tekokusta. Laatua on siis valvottava myös urean valmistuksessa ja kehityksessä. Oulun Aliopiston ureantutkimuslaitoksella
onkin tähän sopivat tekniikat ja välineet. Jokainen erä kulkee tarkasti säädöstellyn
painetestin lävitse. Samalla testataan aineen viskositeetti sekä vaahtoontumisuus, sekä tietenkin haju.
Painetestin lisäksi suoritetaan säännöllisesti myös koeruiskutus, tässä
ruiskutuksessa katsotaan erityisesti oikea väriaste sekä aineen tasaisuus. Myös oikeaoppinen
tuoksu varmistuu parhaiten koeruiskutuksen aikana.
Koeruiskutuksen
perusteella ja onnistumisprosentin riittäessä on aine valmis
välisäilytykseen, jonka jälkeen, ennen lopullista pullotusta,
varmistetaan vielä viimeisen kerran aineen laatu pistokokein.
Kansainväliset tehtaat
Noin 50% Oulun Aliopiston tuottamasta ureasta päätyy kotimaan
markkinoille, 30% suuntaa itänaapuriin ja loput muualle maailmaan.
Vaikkakin suurin osa ureasta käytetään yksityishenkilöiden
toimesta, on yhä useampi työpaikka lisännyt työetuihin
vapaan tai rajoitetun urean käytön, työnantajan laskuun tietenkin.
Myös Yhdysvaltain armeija on kiinnostunut suomalaisesta ureasta.
Irakissa jo toisen maaottelun aikana todettiin että sotilasmahti tarvitsee
litroittain keinotekoista ureaa sotavankien häpäisyssä ja kidutuksessa.
Pelkkä sotilaiden elimistöjen panos ureantuottoon
ei yksinkertaisesti riitä. Maailmalle levinneistä kastelukuvista
oli hyötyä myös Oulun Aliopistolle, parissa kuvassa näkyy
Ketun Kitkerä Kusi -pulloja, jotka ovat siis suomalaista alkuperää.
Ei yksin Suomessa
Kotimainen synteettisesti valmistettu urea on markkina-arvollisesti kilpailu-kykyinen, mutta silti ureaa tuodaan ulkomailta runsain määrin.
Urean salakuljetus on onneksi vähentynyt huomattavasti, tähän on vaikuttanut osaltaan lainsäädännön muuttuminen
sekä kusiveron lasku. Salakuljettajia pelottaa myös Itä-Helsingissä koulutetut kusikoirat, jotka ovat erinomaisia apuvälineitä tullivirkailijoille
virtsan etsinnässä.
Yhdysvaltojen lisäksi myös Japanissa on herätty kasvavaan ureankysyntään. Japanissa avattiin viime kuun torstaina
maailman suurin urea-jalostamo Han-Kaus Lorrina -niminen tehdas tarjoaa työpaikan 296 ihmiselle sekä kuudelle papukaijalle.
Tehdas pystyy tuottamaan hulppeat 20000 litraa ureaa vuorokaudessa.
Suomeen japanilaista ureaa ei vielä näillä näkymin ole tulossa. Mutta mahdollisesti kysynnän ja ennenkaikkea japanilaisen
halpaurean laadun parantuessa kysyntä myös pohjoismaissa kasvannee.
Toimittaja: Andrei Byysa
Kuvat: Inkeri Alanussila-Jöpikkä
