Ei Tästä Tule Mittään - v. 1.3 - ??.??.1997 - 06.12.2005


Eilen eräässä härmäläisessä maalaistalossa. Vaari istuskeli kiikkustuolissa ja kiikaroi ikkunasta ulkona lenteleviä lepakoita. No itse asiassa ne vain heiluvat paikallaan sillä vaarin lapsenlapsi Ville oli ne napannut kiinni ja hirttänyt ne pyykkitelineeseen josta ne nytkikin roikkuvat elottomina. Mummo astui olohuoneeseen jossa vaarikin kiikkaili.


"Kuule vaari."
"No mitä mummo?"
"Ajattelin kuule mennä vessaan."
"No mitäs sitä mulle ilmoittelemaan?"
"No sä oot nii kauhian utelias tietää mitä mä teen millonki."
"Pötypuhetta, akkojen kotkotuksia."
"Vai niin, no kun kerta muistutit niin muista pestä tiput."
"No enhän minä vanha mies uusilla aivoilla osaa muistaa."


Toden totta. Vaarilla oli uudet aivot, hänelle oli vaihdettu navetasta sian aivot. Itseasiassa sika anoi lupaa eläinkunnalta jotta pääsisi pääkaupunkiin opiskelemaan. Hän vetosi siihen että niin monet kolleegansa siellä jo olivat ihmisenmuodossa, siis monelle siellä on vaihdettu sian aivot. Siat tosin on pitänyt lopettaa liiallisten seksiskandaalien ilmettyä navetassa.


"Vai niin" Mummo vastaili ja oli jo menossa vessaan kun vaari uteli:
"Missäs muuten olit tänään 14.45-14.53 välisen ajan?"
"No tässä sitä taas ollaan." Mummo tuohtui.
"Niin niin, niin sitä nyt ollaan siinä. Mutta missä olit 14.45-14.53?"
"Tarkoitin sitä että juuri 12 riviä sitten sanoit ettet ole kiinnostunut."
"Niin mistä?"
"Minun tekemisistäni."
"En minä niin suinkaan sanonut. Minä sanoin että: 'Pöty puhetta, akkojen kotkotuksia.' ja jos sitäpaitsi tältä riviltä luetaan niin 12:lla rivillä tältä riviltä luki kertojan latelemaa tekstiä siasta. Joten älä mummu selitä omiasi."
"Oot sie mahhotonn. Mutta nyt minä menen sinne vessaan."
"No mene, mutta älä vietä aikaa kauaa. Korkeintaan 5 minuuttia sillä entäpä jos minulle tuleekin hätä silläaikaa kun sinä olet vessassa? Vaippohiniko minä sitten lasken?"
"No minä tulen, ainakin yritän. Entäpä jos suoriudunkin 3:ssa minuutissa?"
"No se on minun etuni."
"Enkö saa käyttää tuota kahta minuuttia postinhaussa?"
"Eikö nykyinen kolmen minuutin aika muka riitä?"
"No joudun juoksemaan..."
"No pääsetpähän ainakin kiloistasi. Hei Kirjoittaja, älä enää laita tota 'no' sanaa jookos?" Vaari kävi puoleeni.


"Olet sinä mahoton Erkki."
"Mikä penteleen Erkki? Johan tuo naputtelija tuossa esitteli minut vaariksi. Antaa häne käyttää Erkki nimi jonkun muun hahmon yhteydessä."
Vaari osoitti minua kohti piipullaan jonka oli juuri kaivanut esiin hänen piippu korista. Vaarilla oli 481 piippua. -"482" vaari hihkaisi väliin.


"No minä nyt menen vessaan, ja pese sinä ne tiput!"
"No joo joo. Ja Kertoja, etkö voisi lopettaa tuon nonittelun?"
"Kunhan olen asioinut vessa vien sitten kanat sinne. Ookosta joo?"
"Hyvä on. Hyvä on." Mummo katosi vessan ovesta. Kuului lorinaa ja lirinää vessapaperin repimistä ja kummallista silavan litinää ja kunnes koitti vessanvedon ääni ja sitten lavuaarin hanasta tulevan vesinesteen sihinä.


Sitten mummo tuli ulos vessasta ja painui kanalaan tai nakkalaan niinkuin Vaari asian ilmaisee katsoessaan televisiota.
"No mites täällä on pärjätty sillä aikaa kun olin poissa."
"Hyvinhän me. Minä kerkesin kiikkumaan 87 kertaa ja tuo vain naputtelee kaadettavallaan."
"Eikös se ole kannettava?" Mummo korjasi.
"Mihin me sitä nyt kannettaisiin, istukoon tuossa mokomakin. Onhan sillä jalat sitä varten että niillä se liikkuu eri paikkaan.


Mummo lähti sitten navettaan tai Nappalikullatikotilaan niinkuin Jore sitä kutsui. Se kuka Jore on ei selviä tässä.


"No nii. Ny kanat onn vessassa."Sanoi mummo huohottaen ja tiiraillen suurennuslasin läpi maalimaa.
"No miä mää si sin navettaa perrkule." Vaari puhisi


Kului muutamia hetkiä. Kolmansia ja neljänsiäkin. Ja sitten mummo huomasi että kanat eivät olleetkaan enää vessassa vaan olivat luikkineet pois. Mummo hiippaili varovasti ulko-ovelle ja siellähän ne kanat olivat. Kiusaamassa vahtikoiraa niinkuin aina yleensä muulloinkin. Mummo otti esiin luudan ja juoksi hätistelemään kanoja jotka sitten hyppelivätkin takaisin vessaan. Mummo oli hyvillään ja istuutui kiikkustuoliin tiirailemaan kiikareillaan pellolla huhkivaa Pellonpään Oskaria...
Vaarin tultua takaisin sisään otti mummo kanaset jälleen kytiin ja viskasi ne orrelle kykkimään. Mummon tultua sisään makasi vaari lattialla selällään ja kädet ristissä rinnan päällä.


"Herranen aika vaari. Mitä sä teet?" Mummo kysyi sormi korvassa.
"En minä mikään vaari ole, olen kolmosen Jooseppi!"
Ja toden totta...
Joosepilla oli vain nenässä kiinni valokuva vaarista!
"Jooseppi. No niinpäs oletkin. No nouseppa nyt ylös seisomaan ettet makaa siellä alhaalla." Mummo kehoitti ja kiljaisi "Pannukaakkanit!"
Mummo säntäsi keittöön jost leijaili musta likainen ja pahanhajuinen lemu. "Paloivatko pahasti?" Jooseppi uteli.
"Ai mitkä?"
"No ne pannakaakkandet."
"Ei ne palaneet. Ne ovat näköjään tuossa pöydällä vielä paistamattomina."
"No mikäs siellä uunissa sitten käryää?"
"Patalappu näköjään oli mennyt sinne." Mummo tuhahti ja näytti savuavaa karhunkintasta. Jooseppi puolestaan levähti nauruun. Hän nauroi kuin Saharasta tullut kameli uimahallissa.
"No härränen aika. Mitä sie siinä hekoittat?"
"Mää vaa huomasin että oonhan mää Vaari. Mulla oli vaan Joren kuva nenässä jonka päällä oli vaarin kuva. Eikös ole hassua?"
"Onhan tokkiisa. Mites kanat peseytyivät?"
"Hyyvi. Se pieninkeskikokoinen kyllä ei meinannut oppia kasin kertotaulua mutta muuten meni ihan poskelleen."
"No se on hyvä että meni huonosti."
"Joo. Huomenna ei varmaan tarvi, oli nii huono nytte joo että huomenna voi muuten mennä hyyvi."
"Juu. Sellaasta riskiiä ei malta oottaa."
"Näin on. Eikö tuota meteliä saa hiljaisemmaksi?"


Vaari käveli ilmassa leijuvan 'Music off' nappulan luo ja pamautti siitä Obituaryni hiljaiseksi. Katsoin häntä silmät suurina mutta hän oli isokorvainen mies joten ei auttanut itku bussissa. Tai niinkuin onnikka niinkuin he eivät täällä sano.


"Terve päivää pärve teivää." Kuului ovelta.
"Kaz. Hei Hei Heikki Hei Heihän se sieltä tulee."
"No tulin tu nolin."
"Mitäs toit?"
"Toin pullaa poin tullaa. Sitten on ontten si kaffi sukka suffi kakka."
"Njaaoup. Laitappa ne pöytälle niin aletaan katselemaan niitä." Mummo tuli.
"Minäun pitää pinun mitää mennä pois ponna meis. Mutta katsokaa katto mut- sokaa te niitä ni teitä."


Hei Hei Heikki Hei Hei lähti ovesta ja katosi sen taa yhtä nopesti kuin oli tullutkin. Aikasen ikävystyttävää kirjoittaa sen 53-vuotiaan alaikäisen tekstiä kun se lausuu kaiken oikein ja sitten sananmuunnoksena. (Munansaannoksena). Hei Hei Heikki Hei Hei ei ole Jore. Mummo käveli olohuoneeseen ja avasi televuukkenin, sieltä tulee Kauniit ja rohkeat. Eihänt ne enää tule tosin kuin videoilta mutta kuitenkin...


Vaikka eipä sinänsä, videot ovat olleet rikkinäiset jo kolme kuukautta mutta Mummo ei ole erityisen lahjakas sukkien piilottamisessa joten riittää kun hän tiirailee pullonpohjillaan kaukosäätimen näyttöä. Joka sekin tosin näyttää pelkkää mustaa, johtuen siitä että Vaari oli kertaalleen maalannut sen mustalla luullen sitä laskukoneeksi joka ei totellut seinä- kellon ääntä.


"Ei sun olis sitä tarvinnut sanoo" vaari oli huutamatta minulle.
Mummo muisti että kauppia Perhoselle piti soittaa, hän käveli kojeen luo ja näpytti pyöritettävään puhelimeen lottonumeronsa.
"Haloo?" Kuului toisesta päästä.
"Anteeksi väärä numero." Mummo vastasi kirjoittaen samalla tiileen jotain. Hän naputteli uudelleen numeron pyöritettävään puhelimeeseen.
"Haloo?" Kuului jälleen.
"Anteeksi väärä numero."
Vielä kerran koitti mummo:
"Haloo?" Kuului hieman närkästyneesti ääni.
"Miten voi olla muodollista ett... ai mahdollista... kiitos.. että Perhosella vastaa joku Haloo?."
"Tämä on Perhosella."
"No mitä sinä siinä sitten räkätät, anna Perhoselle."
"No puhelimessa."
"Juurihan sanoit olevasi haloo!"
"Kolmetoista."
"Kiitos" sanoi mummo ja sulki luurin.


"No mitäs Leppäkerttu sanoi?"
"Soitin Perhoselle."
"No... sama se on, molemmat asustavat sanomalehdessä."
"Perhosellahan on kylän kommein huussi, talossa ei ole niin paljoa hienoa."
"No... mitä se sano."
"Sano että yhdeksänkymmentäkuus pilikku yhteskä."
"No voi perhana... meni sitten väärin."
"No?"
"Kirjoittaja perkele.. eikö ne ännät ja oot jo lopu?" Vaari tussahti heittäen minua sukkapuikolla silmään.
Onneksi se osui muoviseen lasisilmääni joka oli kotonani sängynvieressä olevassa vesilasissa, tai siis lasista se lasi on tehty, tai onhan siinä se vesikin.


Katsoin vaaria alta lippahattuni joka eteisen narikassa roikkui. Ja silmäkin. Oli siinä lasissa. Tai siis on vieläkin. Siinä joka on kotonani. No siinä johon vaari heitti terottimen, eikun siis sukkapuikon.


"Niin, että mitä se sitten oli huonoa?"
"Kuka?"
"No lunttaa tästä kymmenen riviä ylöspäin."
"Ootas, jätin lukulasini kotiin."
"Mutta mehän olemme kotonamme."
"Ai, no ilmankos kaikki olikin niin tuttua. Koska me ollaan tultu?"
"Mistä?"
"No jossainhan me ollaan oltu kun kerta ollaan taas kotona."
"Niin joo, perunat kiehuvat."
"Jasso. menen sammuttamaan rattorin." Vaari pinkaisi kumisaappaissaan ulos, tai no, itseasiassa ne eivät olleet ehjät, ainoastaan varsi tai mikä se nyt sitten taas onkaan oli paikalla.


Odottelimme Mummon kanssa vaaria.
Ja sieltähän se tulla rutisikin. Jo.


"Niin että mitä sitten oli huonoa siinä numerossa?"
"Missä numerossa?"
"No Ilta-Sanomien uusimmassa tiätenki!"
"Oli paperista tehdyt sivut."
"Ai.. No entäs siin Perhosen numerossa?"
"Joo, eiku lyötiin vetoa rattorin kardaanista että kuinkamonta vesspaperipalasta leskirouva Hildeniuskapettarettaren rullassa on."
"Ai vessapaperirullassa?"
"No ei kun talous tietenkin senkin hella, no tottakai kardaani on kalliinpi kuin pölykapseli! Senkin mummo!"
"Elä sie.. Mutta nyt tämä rupeaa menemään jo niin turhaksi ettei tästä pidä enää edes lobotomian saanut Rasputiininapsutiini."
"Eikö sekään?"
"Eissekkää, kyssyin eilen kun olin huomenna torilla ostanut eilisiä tomaatteja."
"Tappaja tomaatteja?"
"Ei, ne tulee vasta huomenna."
"Ai... ww... niin..."
"Sitä paitsi, ei se Hildeniuskapettarettar ole leski."
"Eikö?"
"Sen mieshän on teholla."
"Monta wattia?"
"Neljä, ai missä."
"Sun kuulolaitteessas."
"Se on rikki, ajattelin laittaa tämän pitkänmatkanohjaimen sen tilalle."
"Ajja... mut mitenniin ei ole leski?"
"No sitenniin et kun se makaa teholla."
"Millä teholla?"
"Hmm.. taisi olla suurjännitteellä, en muista, aivot jäi narikkaan."
"No ilmankos se Hildeniuskapettarettar huuski etten tappais sen miästä kun löin sitä lapiolla leukaan."
"Mitä sää nyt silleen?"
"No se pentele oli mun varjon päälle."
"Herran isä nähkööt?"
"Voi. Onko se tullut sokeeksi? Ja vaikka ei oliskaan, niin ei se voi sitä enää nähdä koska se on jo tapahtunut."
"Nätti Jussi."
"No on tosiaan." Vaarikin mulpautti nähdessään ulkonajuoksevan hiirivariksen.
"Mitä sää sillä lailla menit sitä hakkaamaan?"
"Tuollahan se juoksee."
"Ai onko se päässyt aliteholle?"
"Onko Nätti Jussikin ollut yliteholla?"
"Herran isä juoskoon ojaan. Onko sellaistakin jäänyt tapahtumatta?"
"Voi katin reput. Voi pilli. No.. Elämä on sellaista, kuulemma.
"Mutta siis löit lapiolla Hildeniuskapettarettarin ukkoa nenään?"
"En, ku leukaan."
"No ei ihme että se on yliteholla."
"Ei se siitä teholle joutunut."
"No mistäs sitten?"
"Kai se siitä suuttu kun ajoin sen yli rattorilla... sontakuorman kanssa... pakittaen... ja sudittaen... ja jarruttaenn sen selänpäällä. Vilheliäisellä vain on niin terävät hampaat että puhkesi sisukumi, ja rattoristkakin."
"Kyllä se tappaa sellainen hirvenkin."
"Niin ja hirvaan sitten Vilj... heii... joko sä lopetat tän?"
Ei vastausta.











Mitä mieltä olet tästä sivusta? Muiden arviot  :  Palautesivu  :  Suosittele tätä sivua.

Kelvoton   Huono   Menettelee   Hyvä   Loistava     Kommentti: