Junapakina - v. 1.2 - 22.12.2006 - 31.10.2007
Junassa matkustaminen on monelle arkipäiväistä, jokaisen päivän
hommaa. Niin taittuu junassa matka työhön kuin kouluunkin, myös harrastuksiin
ja kyläilyreissulle. Julkisilla matkustavien määrän vuoksi, niissä törmää
omanlaisiinsa ilmiöihin. Yleisesti ottaen nämä ilmiöt ovat harmittomia, mutta pitkällä
aikavälillä alkaa ottamaan pannuun useampikin seikka.
Trevlig resa
Aloitetaan jorinointi ihan alusta: Toisinaan junaa
joutuu odottelemaan lähtöpaikan laiturilla, esimerkiksi Helsingin
Rautatieasemalla. Lähtevä juna ei ole vielä saapunut tai sen
ovet ovat lukossa junahenkilökunnan puuttuessa. Laiturille alkaa kertyä
sisäänpääsyä kärttäviä ihmisiä.
Uudemmissa junissa ovensuussa olevissa avausnappuloissa on valot. Punainen valo
palaa jos ovi on lukossa. Vihreä taas, yllätys yllätys, silloin
jos ovi ei ole lukossa. Jokainen laiturille saapuja käy vuorollaan painamassa
avausnappulaa, vaikka punainen lukossa olemisesta ilmoittava valo möllöttää
aktiivisena vihreän huiliessa. Onko suomalainen todella niin tyhmä
ettei osaa katsoa silmillään. Sama juttu, tähän liittymättä,
on varattujen vessojen kohdalla. Kun vessanoven lukitsee, niin normaalisti ulkopuolella
lukon luo ilmestyy punainen lätkä ilmoittamaan että tarpeidensuoritushuone
on käytössä. Silti sitä kahvaa pitää renkata kuin
viimeistä päivää, kiskoa ja paukuttaa. Katsokaa väristä
onko huussi varattu, älkää olko ääliötä.
Erityisen typerältä näyttää se, kun laiturilla yksinään
seisovan lukitun junan vieressä seisoo kymmeniä ihmisiä odottamassa
ovien avautumista, niin aina välillä joku "uusi" kyytiinpyrkijä
käy kokeilemassa onneaan, että josko se ovi hälle avautuisi,
punaisesta valosta huolimatta. Luulisi nyt hälytyskellojen soivan jo lobotomiaan
kausikortinkin omaavallakin, että ovien täytyy olla lukossa koska
muut eivät ole menneet sisään - eivät he huvikseen siellä
viimassa toljota.
Kun junaan on vihdoin päästy, pitää löytää
tyhjä tai mahdollisimman vapaa penkkiloossi. Ideaalitapauksessahan istutaan
jokainen omassa välikössänsä ja tuiotetaan ulos pimeyteen.
Kanssamatkustajien katseita koetetaan vältellä, mutta samalla pälyillään
vaivihkaa muita mahdollisten uhkien ja outouksien varalta. Toisten keskusteluja luonnollisesti kuunnellaan korvat punaisina, mutta esitetään että omissa autioissa ajatuksissa ajalehditaan.
Kaikki tietävät että ikkunapaikat ovat parhaat, siksi ne viedään ensimmäisenä.
Käytävän puolelle kirotut joutuvat vastaanottamaan käytävällä kulkevien kovat
kyynärpäät, heiluvat laukut ja terävät sateenvarjot. Osastojen päädyissä istuvat joutuvat vielä välioven giljotiinin kaltaisen liikehdinnän armoille. Ihmisen perus- eli karvalakkimalli kun ei ymmärrä varoa ovella muiden ihmisten telomista. Ruuhkassa sateenvarjot
tiputtavat vettä käytävän puolella istuvan niskaan tai kenkään.
Junaa vesisateessa odotellessa sateenvarjohörhöt seisovat harvojen katosten
alla varjot avattuina. Ne raukat joilla sontsaa ei mukana ole, joutuvat sitten
seisoskelemaan katoksen ulkopuolella kun katoksen alle ei enää mahdu. Mikäs
järki siinä nyt sitten on, että ollaan katoksen alla varjon kanssa? Junan
tullessa pitää tietenkin kiirehtiä heti ovelle. Varjo laitetaan kiinni vasta kun
tulee itselle tilaisuus päästä sisään junaan. Tämä tietenkin sitten lisää
ruuhkaa kun ovensuussa seisoskellaan ja suljetaan varjoja. Kun varjoa suljetaan pitää
siitä ravistella irtonaiset vesipisarat voimallisin liikkein niin että vesi roiskuu ja kastelee
muut. Ja taas kärsivät varjottomat. Joutuvat odottamaan junaan pääsyä sateessa koska joillekin
ihmisille on kovin tärkeää ettei pisaraakaan vettä tule iholle. Jos sitä varjoa
ei kärsi sulkea edes hetkeksi, niin sitten päästäkööt muut ensin junaan sateesta
värjöttelemästä.
Kamoon, mennään jo!
Jos junan lähtöaika lähtöasemalta on esimerkiksi 16:38, niin
vielä 16:43 odotellaan epätasaisena virtana laukkaavia myöhästelijöitä.
Jos lähtöaika kerta on 16:38 niin silloin myös lähdetään,
eikä jäädä odottelemaan viideksi minuutiksi matti- ja maijamyöhäisiä.
Uusia 'vielä minä tuohon ehdin' juoksijoita riittää vaikka
iltaan asti, jos niiden loppumista jää odottamaan. Onhan se ihan kiva
että junankuljettaja on huomaavainen ja kerää ihmisiä kyytiin
vielä "määräajan umpeuduttuakin", mutta onko se
sitten oikein junassa matkan alkua odottavia ihmisiä kohtaan? Varsinkin
kun niitä myöhästymiskandidaatteja tulee niin kauan kuin juna
vain laiturin päässä vartoo ja juna voi jo ennestään olla väestä turvoksissa
Ja sepäs se vasta hyvälle mielelle väsyneen työläisen
saakin, kun kotimatkan alku viivästyy perse kolmantena jalkana junaan hoippuvan
känniporukan vuoksi. Sitten koko matkan nämä koskenkorvan äpärät
mellastavat junassa ja työkansa saa ikävän työpäivän
päätteeksi vielä vitutusboostin kotiin vietäväksi.
Voi sitä perhesopua.
Moi, junassa
Jos känniääliöiltä välttyy,
niin rauhaa pilaa kymmenet kovaan ääneen kälättävät
matkakumppanit. Tai sitten puhutaan puhelimeen pitkää puhelua. Puhesaaste
tietenkin alkoi vasta, kun se kirottu kännykkä on huutanut sitä
yhtä soittoääniluritusta monta minuuttia. Soittoääniä
on useita, mutta lunkatuksen pärähtäessä soimaan ei siihen
osata reagoida, ei hoksata että oma mobira cityman 5000 se siellä
palttoon kätköissä möykkää. Hetken tuo riivattu
kapistus ehtii huomiota kerjäämään, kunnes useat matkustajat
heräävät siihen, kun kukaan ei vastaakaan yksinäisen kommunikaatiolaitteen
huomionkipeään itkuun. Jo yksi jos toinenkin alkaa taskujaan kaivamaan,
"onkos se mun luuri". Laittakaa perhana puhelimiinne sellaiset rallatukset
että tiedätte koska se oma kapula kun soi.
Ylipäätään kaikenlaiset makarenat ja maija hiihoot ovat
soittoääninä niin ärsyttävää tavaraa, että
oksat ja juuret pois. Mihin ovat jääneet vanhan kunnon pirinät ja
ringutukset? Luulisi siinä hitaan hämäläisenkin hermostuvan
kun sama melodia raikuu ympäri elinympäristöä päivästä
toiseen.
Lähes jokainen aloitetuista puheluista sisältää sanan "junassa", seuratkaapa vaikka. Tämä nyt on tietenkin sinänsä täysin normaalia,
mutta kovin on ennalta ennustettavissa junassa puhelelevan keskustelut. Useimmiten "junassa" -kommentin jälkeen ilmoitetaan vielä että
missä kohtaa ollaan menossa.
Jos ei ole puhelinta tai puhekumppania niin yksin matkustavan tietenkin pitää
olla hiljaa ja keskittyä omiin mietteisiinsä. Mietteet eivät
tietenkään saa olla erityisen iloisia, ettei se tasainen vaakaviiva
huulien välissä missään tapauksessa pääsisi kääntymään
kärjistään ainakaan ylöspäin. Synkkä pitää
olla kuin happamia silakoita syödessä.
Tarkistetaan kaikkien matkustajien matkaliput
Tämä ValtionRautatie niminen puulaaki on kyllä kampanjoinut lipuntarkastajien tehoiskuilla. Joopa joo,
itse olen kulkenut lähijunalla usean vuoden lähes joka päivä kaksi kertaa ja tarkastajia on osunut kohdalle
0-2 vuodessa! Pienentäkää niitä lipunhintoja ja nostakaa tarkastusmaksu 500 euroon, sitten vaan juniin
lisää pummeja ratsaavia kellotornin kokoisia tarkastajia. Tarkastajia junissa liikkuu muutenkin aivan liian
vähän. Pummipellet ja känniääliöt pysyisivät paremmin aisoissa kun junissa ravaisi virkapukukansaa syynäämässä
matkustusasiakirjoja.
Junassa matkustavilta opiskelijoilta
ja lapsilta kysytään alennuslippuun oikeuttavaa todistusta, vanhukset
sitä vastoin pääsevät eläkeläislipulla kunhan
näyttävät tarpeeksi vanhoilta. Tästäpä oiva vinkki
pummilla matkustajille, pukeudu vanhukseksi, matkusta puoleen hintaan.
Känniääliövaunu
Junissa oli ennen vanhaan tupakointivaunut, näitä kellertävistä
seinistä tuttuja osastoja ei ole ollut enää aikoihin mikä tietenkin on hyvä asia, vielä kun kiellettäisiin syöpäkääryleiden tupruttelu asemillakin. Nykyään
on vaunut vain eläimille ja osastot lipunlunastusta varten. Viitaten junailevien
känniääliöiden määrään, olisikin hyvä
perustaa junaan oma osasto kännissä oleville. Siellä saisivat
möykätä hullut keskenänsä ja tavallinen pentti proletaari
saisi matkata rauhassa.
Toisen oman osastonsa soisi saatavan pieniä lapsia
kuljettavat. Juna raikuu kun piltti alkaa jossain vaiheessa matkaan kyllästyttyään
huutaa ja kiljua. Möykkä on sitä kovempi mitä enemmän
käsketään hiljenemään. Eikä huono idea myöskään,
ainakaan kaukojunissa olisi laittaa omaa kännykkävaunua, muut vaunut
vuorattaisiin niin ettei puhelimen signaali jaksaisi puskea läpi, ainakaan
niin vahvasti että puhelu ei katkeaisi (edit: radio kertoi että tälläinen
kokeilu VR:llä alkaa, tosin päinvastoin; kännykkävapaa osasto yhteensä 40
paikkaa.). Saisi maanmies torkkua pitkää
ja tylsää monen tunnin matkaansa rauhassa, ilman että pisinesmiehen
kommunikaattori soittaa säkkijärvenpolkkaa varttitunnin välein.
Jokainen puhelu kestääkin sitten sen 14 minuuttia ja ne puhutaan kovalla
äänellä, kuin oltaisiin menossa armeijaan alokkaita kouluttamaan.
..joka on tämän junan pääteasema
No entäpä sitten kun matka on vihdoin ohitse, juna saapuu laiturille
ja kaikilla on tietenkin kova kiire tunkea sisään ja ulos. Vastaantulevasta
liikenteestä ei välitetä. Junasta pyritään samalla
joukolla ulos, ensin kuitenkin junan pysähdyttyä ihmetellään
kun ovet eivät auenneetkaan. Eikai ne itsestään aukeakaan kun
jokainen pässi olettaa että se mystinen Joku Muu painaa ovenavausnappia...
Vaan entäpä sitten itse VR? Pääasiassa junan henkilökunta
on mukavaa, tarpeeksi mukavaa. Yleisesti ottaenhan suomalaiset ovat juroa ja
epäystävällistä kansaa. Asemilla työskentelevät,
esimerkiksi lipunmyyjät ovat jo tylympiä. Kukapa sitä aina jaksaisi
iloisenakaan istuskella kopissa koko päivää myymässä
lippuja kiireisille ihmisille jotka eivät aina edes koska ovat lähdössä,
tai edes että mihin.
VR, niinkuin moni muukin yritys ja laitos, on paininut talousongelmien kanssa
vuosikaudet. Varojen kerryttämiseksi kirstuun on lippujen hintoja nostettu
joka vuosi. Ennen markan per vuosi, euroaikana tietenkin 20 senttiä. Tällä
alituisella hintojen korottamisella syödään kuitenkin omaa rataverkkoa
alta. Kun töissä käyvä ihminen joutuu maksamaan yli sata
euroa, tai jopa lähelle kahtasataa kuukauden junalipuista, alkaa tunnollisemmallekin
duunarille tulla mieleen, että josko sitä pummilla ajelisi. Väittäisin
että hinnan alentamisella olisi positiivista vaikutusta maksavien asiakkaiden
määrään.
|

|