Junapakina - v. 1.2 - 22.12.2006 - 31.10.2007

Junassa matkustaminen on monelle arkipäiväistä, jokaisen päivän hommaa. Niin taittuu junassa matka työhön kuin kouluunkin, myös harrastuksiin ja kyläilyreissulle. Julkisilla matkustavien määrän vuoksi, niissä törmää omanlaisiinsa ilmiöihin. Yleisesti ottaen nämä ilmiöt ovat harmittomia, mutta pitkällä aikavälillä alkaa ottamaan pannuun useampikin seikka.

Trevlig resa
Aloitetaan jorinointi ihan alusta: Toisinaan junaa joutuu odottelemaan lähtöpaikan laiturilla, esimerkiksi Helsingin Rautatieasemalla. Lähtevä juna ei ole vielä saapunut tai sen ovet ovat lukossa junahenkilökunnan puuttuessa. Laiturille alkaa kertyä sisäänpääsyä kärttäviä ihmisiä. Uudemmissa junissa ovensuussa olevissa avausnappuloissa on valot. Punainen valo palaa jos ovi on lukossa. Vihreä taas, yllätys yllätys, silloin jos ovi ei ole lukossa. Jokainen laiturille saapuja käy vuorollaan painamassa avausnappulaa, vaikka punainen lukossa olemisesta ilmoittava valo möllöttää aktiivisena vihreän huiliessa. Onko suomalainen todella niin tyhmä ettei osaa katsoa silmillään. Sama juttu, tähän liittymättä, on varattujen vessojen kohdalla. Kun vessanoven lukitsee, niin normaalisti ulkopuolella lukon luo ilmestyy punainen lätkä ilmoittamaan että tarpeidensuoritushuone on käytössä. Silti sitä kahvaa pitää renkata kuin viimeistä päivää, kiskoa ja paukuttaa. Katsokaa väristä onko huussi varattu, älkää olko ääliötä.

Erityisen typerältä näyttää se, kun laiturilla yksinään seisovan lukitun junan vieressä seisoo kymmeniä ihmisiä odottamassa ovien avautumista, niin aina välillä joku "uusi" kyytiinpyrkijä käy kokeilemassa onneaan, että josko se ovi hälle avautuisi, punaisesta valosta huolimatta. Luulisi nyt hälytyskellojen soivan jo lobotomiaan kausikortinkin omaavallakin, että ovien täytyy olla lukossa koska muut eivät ole menneet sisään - eivät he huvikseen siellä viimassa toljota.

Kun junaan on vihdoin päästy, pitää löytää tyhjä tai mahdollisimman vapaa penkkiloossi. Ideaalitapauksessahan istutaan jokainen omassa välikössänsä ja tuiotetaan ulos pimeyteen. Kanssamatkustajien katseita koetetaan vältellä, mutta samalla pälyillään vaivihkaa muita mahdollisten uhkien ja outouksien varalta. Toisten keskusteluja luonnollisesti kuunnellaan korvat punaisina, mutta esitetään että omissa autioissa ajatuksissa ajalehditaan.

Kaikki tietävät että ikkunapaikat ovat parhaat, siksi ne viedään ensimmäisenä. Käytävän puolelle kirotut joutuvat vastaanottamaan käytävällä kulkevien kovat kyynärpäät, heiluvat laukut ja terävät sateenvarjot. Osastojen päädyissä istuvat joutuvat vielä välioven giljotiinin kaltaisen liikehdinnän armoille. Ihmisen perus- eli karvalakkimalli kun ei ymmärrä varoa ovella muiden ihmisten telomista. Ruuhkassa sateenvarjot tiputtavat vettä käytävän puolella istuvan niskaan tai kenkään.

Junaa vesisateessa odotellessa sateenvarjohörhöt seisovat harvojen katosten alla varjot avattuina. Ne raukat joilla sontsaa ei mukana ole, joutuvat sitten seisoskelemaan katoksen ulkopuolella kun katoksen alle ei enää mahdu. Mikäs järki siinä nyt sitten on, että ollaan katoksen alla varjon kanssa? Junan tullessa pitää tietenkin kiirehtiä heti ovelle. Varjo laitetaan kiinni vasta kun tulee itselle tilaisuus päästä sisään junaan. Tämä tietenkin sitten lisää ruuhkaa kun ovensuussa seisoskellaan ja suljetaan varjoja. Kun varjoa suljetaan pitää siitä ravistella irtonaiset vesipisarat voimallisin liikkein niin että vesi roiskuu ja kastelee muut. Ja taas kärsivät varjottomat. Joutuvat odottamaan junaan pääsyä sateessa koska joillekin ihmisille on kovin tärkeää ettei pisaraakaan vettä tule iholle. Jos sitä varjoa ei kärsi sulkea edes hetkeksi, niin sitten päästäkööt muut ensin junaan sateesta värjöttelemästä.

Kamoon, mennään jo!
Jos junan lähtöaika lähtöasemalta on esimerkiksi 16:38, niin vielä 16:43 odotellaan epätasaisena virtana laukkaavia myöhästelijöitä. Jos lähtöaika kerta on 16:38 niin silloin myös lähdetään, eikä jäädä odottelemaan viideksi minuutiksi matti- ja maijamyöhäisiä. Uusia 'vielä minä tuohon ehdin' juoksijoita riittää vaikka iltaan asti, jos niiden loppumista jää odottamaan. Onhan se ihan kiva että junankuljettaja on huomaavainen ja kerää ihmisiä kyytiin vielä "määräajan umpeuduttuakin", mutta onko se sitten oikein junassa matkan alkua odottavia ihmisiä kohtaan? Varsinkin kun niitä myöhästymiskandidaatteja tulee niin kauan kuin juna vain laiturin päässä vartoo ja juna voi jo ennestään olla väestä turvoksissa

Ja sepäs se vasta hyvälle mielelle väsyneen työläisen saakin, kun kotimatkan alku viivästyy perse kolmantena jalkana junaan hoippuvan känniporukan vuoksi. Sitten koko matkan nämä koskenkorvan äpärät mellastavat junassa ja työkansa saa ikävän työpäivän päätteeksi vielä vitutusboostin kotiin vietäväksi. Voi sitä perhesopua.

Moi, junassa
Jos känniääliöiltä välttyy, niin rauhaa pilaa kymmenet kovaan ääneen kälättävät matkakumppanit. Tai sitten puhutaan puhelimeen pitkää puhelua. Puhesaaste tietenkin alkoi vasta, kun se kirottu kännykkä on huutanut sitä yhtä soittoääniluritusta monta minuuttia. Soittoääniä on useita, mutta lunkatuksen pärähtäessä soimaan ei siihen osata reagoida, ei hoksata että oma mobira cityman 5000 se siellä palttoon kätköissä möykkää. Hetken tuo riivattu kapistus ehtii huomiota kerjäämään, kunnes useat matkustajat heräävät siihen, kun kukaan ei vastaakaan yksinäisen kommunikaatiolaitteen huomionkipeään itkuun. Jo yksi jos toinenkin alkaa taskujaan kaivamaan, "onkos se mun luuri". Laittakaa perhana puhelimiinne sellaiset rallatukset että tiedätte koska se oma kapula kun soi.

Ylipäätään kaikenlaiset makarenat ja maija hiihoot ovat soittoääninä niin ärsyttävää tavaraa, että oksat ja juuret pois. Mihin ovat jääneet vanhan kunnon pirinät ja ringutukset? Luulisi siinä hitaan hämäläisenkin hermostuvan kun sama melodia raikuu ympäri elinympäristöä päivästä toiseen.

Lähes jokainen aloitetuista puheluista sisältää sanan "junassa", seuratkaapa vaikka. Tämä nyt on tietenkin sinänsä täysin normaalia, mutta kovin on ennalta ennustettavissa junassa puhelelevan keskustelut. Useimmiten "junassa" -kommentin jälkeen ilmoitetaan vielä että missä kohtaa ollaan menossa.

Jos ei ole puhelinta tai puhekumppania niin yksin matkustavan tietenkin pitää olla hiljaa ja keskittyä omiin mietteisiinsä. Mietteet eivät tietenkään saa olla erityisen iloisia, ettei se tasainen vaakaviiva huulien välissä missään tapauksessa pääsisi kääntymään kärjistään ainakaan ylöspäin. Synkkä pitää olla kuin happamia silakoita syödessä.

Tarkistetaan kaikkien matkustajien matkaliput
Tämä ValtionRautatie niminen puulaaki on kyllä kampanjoinut lipuntarkastajien tehoiskuilla. Joopa joo, itse olen kulkenut lähijunalla usean vuoden lähes joka päivä kaksi kertaa ja tarkastajia on osunut kohdalle 0-2 vuodessa! Pienentäkää niitä lipunhintoja ja nostakaa tarkastusmaksu 500 euroon, sitten vaan juniin lisää pummeja ratsaavia kellotornin kokoisia tarkastajia. Tarkastajia junissa liikkuu muutenkin aivan liian vähän. Pummipellet ja känniääliöt pysyisivät paremmin aisoissa kun junissa ravaisi virkapukukansaa syynäämässä matkustusasiakirjoja.

Junassa matkustavilta opiskelijoilta ja lapsilta kysytään alennuslippuun oikeuttavaa todistusta, vanhukset sitä vastoin pääsevät eläkeläislipulla kunhan näyttävät tarpeeksi vanhoilta. Tästäpä oiva vinkki pummilla matkustajille, pukeudu vanhukseksi, matkusta puoleen hintaan.

Känniääliövaunu
Junissa oli ennen vanhaan tupakointivaunut, näitä kellertävistä seinistä tuttuja osastoja ei ole ollut enää aikoihin mikä tietenkin on hyvä asia, vielä kun kiellettäisiin syöpäkääryleiden tupruttelu asemillakin. Nykyään on vaunut vain eläimille ja osastot lipunlunastusta varten. Viitaten junailevien känniääliöiden määrään, olisikin hyvä perustaa junaan oma osasto kännissä oleville. Siellä saisivat möykätä hullut keskenänsä ja tavallinen pentti proletaari saisi matkata rauhassa.

Toisen oman osastonsa soisi saatavan pieniä lapsia kuljettavat. Juna raikuu kun piltti alkaa jossain vaiheessa matkaan kyllästyttyään huutaa ja kiljua. Möykkä on sitä kovempi mitä enemmän käsketään hiljenemään. Eikä huono idea myöskään, ainakaan kaukojunissa olisi laittaa omaa kännykkävaunua, muut vaunut vuorattaisiin niin ettei puhelimen signaali jaksaisi puskea läpi, ainakaan niin vahvasti että puhelu ei katkeaisi (edit: radio kertoi että tälläinen kokeilu VR:llä alkaa, tosin päinvastoin; kännykkävapaa osasto yhteensä 40 paikkaa.). Saisi maanmies torkkua pitkää ja tylsää monen tunnin matkaansa rauhassa, ilman että pisinesmiehen kommunikaattori soittaa säkkijärvenpolkkaa varttitunnin välein. Jokainen puhelu kestääkin sitten sen 14 minuuttia ja ne puhutaan kovalla äänellä, kuin oltaisiin menossa armeijaan alokkaita kouluttamaan.

..joka on tämän junan pääteasema
No entäpä sitten kun matka on vihdoin ohitse, juna saapuu laiturille ja kaikilla on tietenkin kova kiire tunkea sisään ja ulos. Vastaantulevasta liikenteestä ei välitetä. Junasta pyritään samalla joukolla ulos, ensin kuitenkin junan pysähdyttyä ihmetellään kun ovet eivät auenneetkaan. Eikai ne itsestään aukeakaan kun jokainen pässi olettaa että se mystinen Joku Muu painaa ovenavausnappia...

Vaan entäpä sitten itse VR? Pääasiassa junan henkilökunta on mukavaa, tarpeeksi mukavaa. Yleisesti ottaenhan suomalaiset ovat juroa ja epäystävällistä kansaa. Asemilla työskentelevät, esimerkiksi lipunmyyjät ovat jo tylympiä. Kukapa sitä aina jaksaisi iloisenakaan istuskella kopissa koko päivää myymässä lippuja kiireisille ihmisille jotka eivät aina edes koska ovat lähdössä, tai edes että mihin.

VR, niinkuin moni muukin yritys ja laitos, on paininut talousongelmien kanssa vuosikaudet. Varojen kerryttämiseksi kirstuun on lippujen hintoja nostettu joka vuosi. Ennen markan per vuosi, euroaikana tietenkin 20 senttiä. Tällä alituisella hintojen korottamisella syödään kuitenkin omaa rataverkkoa alta. Kun töissä käyvä ihminen joutuu maksamaan yli sata euroa, tai jopa lähelle kahtasataa kuukauden junalipuista, alkaa tunnollisemmallekin duunarille tulla mieleen, että josko sitä pummilla ajelisi. Väittäisin että hinnan alentamisella olisi positiivista vaikutusta maksavien asiakkaiden määrään.