Lukijamatka Niplaniin

Koska Pikkupaprikan lukijoiden ja toimituksen keskuudessa vallitsee loistava henki, tuli pienen mietinnän jälkeen esiin idea yhteisen lukijamatkan järjestämisestä. Tällä tavalla saataisiin tutustetuttua toisiinsa toimitus että lukijat. Ideasta nopeasti toimintaan - ensimmäinen lukijamatka oli järjestetty. Lyhyestä ilmoittautumisajasta huolimatta saatiin varsin mukavan kokoinen ja tuntuinen porukka.

Niplani sijaitsee maapallon maanosassa. Se on pieni saarivaltio, joka on hyvin tuntematon suurelle ja pienelle yleisölle. Niplania hallitsee lautaisella otteella Kuningas Jim Von Mehrgeld. Diktaattoriksikin sanottu Jim on turistiviraston mukaan kuitenkin hyvin leppoisa ja armahtava kaveri, usein saa varas pitää ainakin toisen kätensä. Reissumme Niplanissa kesti vain kaksi päivää, mutta oli varmasti sitäki antoisampi kaikille osallistuneille. Ehdimme tutustua niin paikallisiin ruokiin, tapoihin kuin väestöönkin. Kulttuurierot olivat suuret, mutta sen verran pienet ettei niitä edes kunnolla havainnut.

Aloitimme matkamme luonnollisesti lentokentältä, eli paikalta josta lähtee lentokoneita matkaan, kuljettaen näin matkustajia ja tavaroita. Osallistujia oli yllätykseksi asti, peräti 22 sielua lähti ensimmäiselle lukijamatkallemme. Lentoyhtiönä käytimme luonnollisesti tuttua ja mukavaa CrashAir -lentoyhtiötä. Osallistujaporukkamme koostui muutamasta ryhmästä, pariskunnasta ja ihan yksittäisistä seikkailijoista. Taisi mukana olla yksi vankikarkurikin. Reissulla solmittiin monia uusia ystävyyssuhteita ja taisipa jopa lempikin (tai sitten se oli viha) leimahtaa eräiden kahden matkalaisen välillä.

Vaikka aikainen herätys useimpia häiritsikin, oli suurin osa väestä virkeänä lentokentällä jo yhdeltätoista päivällä. Kylmä torstai-aamu oli lämmin, eikä kovasta tuulesta huolimatta minkäänlaista puhuria puhaltanut mistään suunnasta. Reissuamme oli siis siunattu erinomaisella lentosäällä, ja se totisesti on tarpeen jos käyttää lentoyhtiötä johon me satsasimme tällä kertaa.

Ennenkuin ehdimme kunnolla huomaamaankaan, rysähdimme jo Niplanin kansainvälisen lentokentän läheisyyteen. Lentohenkilökunta lähti samantien ostamaan uutta konetta ja sovimme että mikäli he eivät saa konetta hankituksi, ostamme kolehdilla kumiveneen kotimatkaa varten. Me matkaryhmäläiset lähdimme kohti kaunista Niplanin pääkaupunkia, joka on samalla myös ainoa kaupunki koko maassa.

Olimme siis saapuneet aurinkoiseen Niplaniin. Sen ainoaan kaupunkiin Niplaan ilmestyimme muutamaa hetkeä myöhemmin. Siitä matkustimme paikallisella linja-autolla, jota oli paikattu mm. pelti- ja pahvilevyillä hotellillemme keskelle pääkaupunkia. Matka oli lyhyt mutta epämukava, osa matkalaisista jo mutisikin tiukkaa matkabudjettiamme. Pääsimme kuitenkin perille melko turvallisesti ja suuremmilta kolareilta ja haavereilta välttyttiin. Yksimatkalaisista joutui tosin käymään hammaslääkärissä linja-auton taustapeilin singottua ajon aikana häntä suuhun.

Nimestään huolimatta hotelli johon majoituimme ei ollut erityisen kiehtova. Hotellin nimi Grand Luxuryous Megafine, ei siis sopinut pakettiin lainkaan. Hotelli oli varsin pieni, pimeä ja kostea, mutta toisaalta kärpäsiä ja moskiittoja oli melko vähän, vain joitain satoja. Muut turistit näyttivät hivenen kalpeilta ja apaattisilta eikä heistä juuri juttukumppaneiksi ollut, lähinnä ryhmäläisiämme näki jonossa vessojen ovilla. Hotellissa oli ilmeisesti ollut juuri äskettäin lääkäriseminaari, sillä lattioilla oli paljon ruiskuja ja joitain pillereitä. Pian kuitenkin unohdimme pettymyksemme hotellin suhteen ja lähdimme kiertelemään kaupungille.

Hotellimme oli remontissa ja hanasta tuleva vesi muistutti laihaa lihakeittoa, sattumia ei onneksi kuitenkaan näkynyt. Käytävätkin olivat varsin epäsiistit, joka puolella tuoksahti lanta ja lattia oli monesta kohtaa epäilyttävän pehmeä. Yksi matkalaisistamme liukastui käytävällä ja löi päänsä lattialla lojuneeseen sinkkiämpäriin. Isompaa vahinkoa tästä ei tosin tuntunut. Talon siivooja tosin hermostui kun eväsämpäri kaatui ja kalakeitto levisi lattialle.

Oppaamme ei humalaltaan mukaamme retkille kyennyt, mutta saimme häneltä melko hyvän Niplanin kartan, joka sisälsi vähänkin mielenkiintoiset turistikohteet. Kierroksen aloitimme tehtaalta joka valmistaa mukana kuljetettavia 'vessanpönttöjä'. Saimmekin sellaiset mukaan reissuille ja ihan kotiin vietäviksikin. Erityisen teknisiä laitteet eivät olleet, niistä tuli lähinnä mieleen vessanpöntön istuinrenkula sekä kansi, nehän saa useimmiten kotimaassa käytettävistä pöntöistä irti.

Kävimme tutustumassa myös melko outoon Niplanilaiseen makkaraan. Kumimaiselta vaikuttava ja letkua muistuttava makkara oli varsin outo kokemus. Ostimme kuitenkin sitä myös kotiin vietäväksi pätkän ja ihan hyvältähän se maistui, kunhan vain laittoi kunnolla mausteita. Grillissä paistettuna siitä tuli aika hyvää ja letkumaisuuden vuoksi sen sisään saattoi tursottaa juustoa, joka suli mukavasti makkaran sisälle. Mainittava kuitenkin makkaran outo tapa sulaa ja muuttua tahmeaksi kuumissa asteissa.

Makkaran lisäksi tutustuimme myös perinteiseen Niplanilaiseen juustoon jota kypsytettiin jalkovälissä. Kypsyttäjät sitoivat juustomäskin jalkoväleihinsä verkkopussein ja kantoivat niitä mukanaan kuukauden ajan. Tuona aikana on mahdollista pestä vain lievästi aluetta, ettei maku pilaannu. Erityisen onnekas on se juustonsyöjä joka löytää siivustaan häpykarvan. Tarinan mukaan tasavalta perustettiin silloisen diktaattorin elkein hallitsevan maanomistajan tukehduttua juustossa olleeseen häpykarvaan. Juusto tuoksui erikoiselta, suorastaan sanoin kuvaamattomalta.

Tätäkin juustoa uskalsi muutamat matkalaiset kotiin viedä, ostipa eräskin jopa valmistukseen vaadittavat tuotteet. Epäselväksi jäi, että ehtikö kukaan ryhmäläisistämme maistamaan juustoa paikan päällä, sen ollessa tuoretta.

Nähtävyyksistä kohtasimme paikallisten käyttämän kansankielellä sanottuna panopuun eli mushc'kih:n. Tätä tukinpätkää on höylännyt vuosiensaatossa sadat ellei sadattuhannet miehet. Tukin pökkiminen kuuluu sikäläiseen aikuistumisriittiin. Paikalliset uskovat että tukkiin jäänyt siemenneste yhdistää miesten tiedot ja taidot sukupolville jatkuviksi. Niinpä Niplanilaismiehet käyvät 17-vuotta täytettyään vetämässä lastin tukkiin, ja uudelleen täyttäessään 70. Näin tieto eletystä ajasta siirtyy sukupolvelta toiselle. Toisinaan operaatio suoritetaan myös muutaman kerran merkkipäivien välillä. Pyynnöistä huolimatta kukaan ryhmästämme ei halunnut osallistua perinteeseen.

Ollessamme tukin luona meitä tarkkailtiin jatkuvasti. Parilla kerralla oli jonkin turistiryhmän pojanviikarit laittaneet tukkiin tervaa ja toisella kerralla väkevää chiliä. Tämä luonnollisestikaan ei tuntunut tukkia perinteisesti käyttävien miesten mielestä kovinkaan mukavalta. Turistiryhmien pojat saivat kuitenkin pilkan omaan nilkkaan, sillä heidät mestattiin illalla. Taisi loppua naureskelu siihen.

Hotellimme edustalla meistä poispäin käveli perinteiseen asuun sonnustautunut vanha ukko. Hänellä oli päässään koomisen ylisuuri lakki. Niplanilaisen tavan mukaan mitä isompi lakki, sitä isompi peukalo. Tämän herron peukaloa emme rohjenneet mennä katsomaan, liekö olisi edes näyttänyt. Lakin kanssa käytetään sormisuojusta joka estää uteliaita tiirailemasta kynsirajaa.

Kävimme myös seuraamassa seuraavana päivänä niin ikään perinteisiin kuuluvan tanssiesityksen, jolla juhlistetaan alkaneeksi karhun ja naisten kaatokausi. Tanssiesitys kesti kaksi tuntia ja jouduimme jättämään yhden matkalaisemme vaimoksi tanssiesityksen päätähdelle. Kummallisia nuo perinteet mietimme, mutta koska pärjäsimme ilman tätäkin lukijaa (ei ollut kovin nätti), päätimme jättää konsulaatissa käynnin väliin ja suunnata hotellille pakkaamaan kamojamme sekä hotellin irtotarvikkeita kuten saippuoita ja hehkulamppuja.

Paluu arkiseen kylmään ja kosteaan Suomeen oli helteistä huolimatta tyly. Matkamuistoksi makkaran lisäksi tarttui myös monenlaista tarpeetonta rihkamaa jota olisi saanut kotimaastakin halvemmalla ja paremmalla laadulla. Mutta tärkeintä on tunne ja tarina. Suunnittelemme jo seuraavaa retkeä, tällä kertaa olemme matkustamassa jonnekin aivan muualle. Ehdotuksia otetaan vastaan!