Miehisiä totuuksia - V. 1.2 - ??.??.???? - 28.12.2008

Kuva: Wikipedia.orgEi ole helppoa olla mies. Jotta elo olisi kuitenkin edes kolme askelta helpompaa, kokosimme tähän muutamia pointtereitä miehenä olemiseen. Teksti soveltunee myös naisille luettavaksi, ehkä jotain selviäisi miehisestä elosta heillekin.

Nainen
Jos naisesi kysyy onko hän kenties kauniimpi kuin esimerkiksi televisiossa näkyvä toinen nainen, voit vastata kysymykseen vain väärin. Jos vastaat että television nainen on kauniimpi, suuttuu oma naisesi ja tiuskaisee, että mikset sitten seurustele tämän toisen naisen kanssa jos hän kerta on itse niin ruma. Jos taas ilmoitat oman naisesi olevan kauniimpi, tuohtuu puolisosi sinulle syyttäen sinua valehtelijaksi.

Äläkä erehdy koskaan sanomaan että naisesi on kaunistunut tai on juuri kauniimpi kuin koskaan, sillä tämän nainen tulkitsee niin, että hän on tähän asti ollut ruma, tai että on muulloin ollut ruma.

Kulkiessa naisesi kanssa julkisissa paikoilla, varo visusti ettei naisesi huomaa sinun vilkaisevankaan muita naisia. Naiselle ei ole normaalia, että katsot muita edes varoaksesi yhteentörmäystä. Äläkä missään tapauksessa ole liian kohtelias muille naisille esimerkiksi avaamalla ovia. Vanhojen naisten tai omaa naistasi selkeästi rumempien naisten kohdalla voi joustaa, ainakin hieman, ehkä.

Jos tuot naisellesi säännöllisesti kukkia tai muita lahjoja, on sinun syytä jatkaa tätä koko seurustelun ajan. Sillä jos lopetat lahjonnan, on se naiselle merkki siitä, että salaat jotain tai haluat lopettaa suhteen. Jos taas tuot kukkia satunnaisesti, on sinun varauduttava joka kerta antamaan hyvä selitys tälle oudolle teolle. Naisen mielestä olet tehnyt jotain väärää, kuten pettänyt tai valehdellut.

 Lyhyt esimerkki naisen mielen vääristymisestä ja niiden käyttämisestä tätä vastaan. Kysyessäsi naiselta esimerkiksi: "Kiinnostaisiko sinua uudet kengät?". Normaalisti vastausvaihtoehdot olisivat "kyllä, ehkä ja ei". Naisen päässä vaihtoehdot kuitenkin vääristyvät muotoon "ehdottomasti, kyllä ja ehkä". Jos taas kysytkin: "Onko OK jos lähden kavereideni kanssa oluelle?", vääristyy vaihtoehdot seuraaviksi: "ei, ei ja ei".

Jos naisesi vetoaa usein päänsärkyyn kun sinulla tekisi ennen nukkumaan alkamista mieli, kokeile viedä naiselle valmiiksi särkylääke. Kun tämä kummastuksissaan sanoo ettei hänellä ole päänsärkyä, on siinä tilausuutesi. (*)

Tuska ja turhautuminen
Tuskaisia hetkiä miehelle tuottaa palleihin kohdistuneen iskun lisäksi epäily siitä, että olisi siittänyt naisen raskaaksi. Varsinkin jos tätä ei ole halunnut ja/tai kyseessä on niin sanotusti vieras nainen. Ruokahalu katoaa ja mieli muuttuu apeaksi. Hiki kirpoaa pintaan ja jos on tunnollinen, niin uudet vanteet autoon tai uusi suoritin tietokoneeseen on jätettävä kauppaan, rahanmenoa kun ei voi estää jos näin huonosti on päässyt käymään, että elatusvelvolliseksi joutuu.

Kauniit naiset ovat joko aina varattuja, lesboja, juuri eronneita ja siten miehiin kypsyneitä, liian nuoria tai liian vanhoja (sentään harvemmin). Ne asuvat liian kaukana tai ovat muuttamassa pois. Ja jos mikään edellä mainituista kohdista ei täyty, niin sitten kaunis nainen ei muuten vaan pidä sinusta.

Hotelli Helpotus
Ollessasi laskemassa ulos ureaa, yritä olla aivastamatta samaan aikaan. Aivastuksesta johtuvat heilahdus kun saattaa kastella ikävästi paikkoja.

Jos sinulla on rakko täysi, esimerkiksi juopottelun tuoksinnassa täytettynä, on ihan turha sanoa että "mä käyn nopeasti kusella". Täyden rakon tyhjentämiseen menee yllättävän paljon aikaa..

Eikös muuten ole merkillistä että vaikka kuinka ravistaa ja pyyhkii, niin viimeinen tippa tulee silti aina housuihin?

Huomaa että vaikka hanasta tuleva vesi on käteen lämmintä, on tilanne eri 'pikkuveitikan' kohdalla.

Siinä vaiheessa kun et näe 'vehjettäsi' kyyristymättä edes silloin kun se on niin sanotusti paraatikunnossa, kannattaa huolestua ja alkaa miettimään laihduttamista.

Varsin outoa on myös se että kun olet lopettanut parranajon ja laittanut välineet paikoilleen, huomaat jossain sojottavan yksinäisen häiritsevän karvan.




Mitä mieltä olet tästä sivusta? Muiden arviot  :  Palautesivu  :  Suosittele tätä sivua.

Kelvoton   Huono   Menettelee   Hyvä   Loistava     Kommentti: