Oksenna Oikein - v. 1.2 (joskus 10 vuotta sitten)

Tämä teksti on kirjoitettu silloin kun sinä olit vielä härski kiilto lehmän silmissä jonka maitoa isäsi joi äidinsä häntä oikeasta maidosta vieroittaessaan. Teksti on periaatteessa aika turha, mutta arkiston helmiä voi suosia.

Jokainenhan meistä on joskus elämänsä aikana oksentanut. Syynä on sitten voinut olla "perinteisesti" alkoholi tai sen jälkeisen krapulan oire, myös jonkin kuvottavan näyn näkeminen saa oksentamaan, syynä myös sairaus on yleinen, onhan niitä muitakin syitä.

Oksentaminen on loppuen lopuksi aika luonnollista. Toisille se tuntuu jotenkin nololta, mutta ehkä nolouteen ei ole aihetta, yleensä, alkoholi tekee asiasta sitten toisen.

Oksentamiselle on monia nimiä, tässä niistä muutama: Byyttaus, laattaaminen, laatoittaminen, pukettaminen, kymääminen, yrjööminen, yliantaminen.

Nyt tuntuu et..
Kun tulee pahaolo niin se helposti tietää oksentamista. Esimerkiksi ryyppäämisen jälkeen, siis alkoholin juomisen jälkeen (tai sen aikana) jos tuntee pahoinvointia, eli oksettaa, niin se tietää sitä että oksennus on todellakin tulossa, eikä sitä silloin voi estää vain rauhottumalla ja hiljaa raitista ilmaa hengittämällä. Se ehkä siirtää "hurlausta", mutta tulee se oksu sieltä silti. Ämpärin hakeminen viereen tai valmiina juoksemaan vessaan tai ulos kannattaa, ettei tarvitse sitten aamula siivoilla. Ei todellakaan kannata mennä sänkyyn makaamaan, silloin on vain suuri riski liata kaikki petivaattensa ja se tietää välitöntä siivoamista.

Kun oksentamisen vaara nousee esiin, kannattaa se ottaa vakavasti, lopettaa syöminen, korkeintaan juoda hieman, hengittää tasaisesti, mikäli mahdollista raittiiseen ilmaan niin sitä ja arvioida voiko oksentamisen tunne mennä ohitse. Lisäksi röyhtäily voi auttaa mikäli kyseessä on vain ilma vatsassa joka saa aikaan yliantamisen tunteen. Mutta on todella syytä olla huolellinen, nimittäin röyhtäys saattaa nopeasti muuttua tavaraa sisältäväksi.

Mikäli alkaa tuntumaan jo varmalta että ateria pyrkii uusiokäyttöön, niin äkkiä vaikka vessaan. Jos ei kehtaa sanoa että oksettaa, niin jotain kuitenkin. Kannattaa muistaa, että oksettamisen kertominen voi tuntua häveliäältä, mutta oksentaminen kaikkien edessä (tai jopa päälle) on sitäkin hävettävämpää.

Pötköti
Jos haluaa nukkumaan, tai muuten olla oksennusvaaralta rauhassa mutta tuntuu siltä että kohta oksennus lentää varmin keino on vain työntää sormet kurkkuun ja antaa tulla. Se on monesti hyvä ratkaisu, ainakin jos ollaan tilassa (rakennuksessa) jossa ei voi oksentaa milloin tahansa. Tälläinen on esimerkiksi kun ollaan ulkona, suhteellisen nopeasti saa etsittyä itselleen sopivan paikan oksentamiselle, sellaisen paikan joka ei ole muun porukan haittana. Tällöinkin tosin voi sotkea kenkänsä tai hyvässä lykyssä koko rinnuksensa. Kannattaa siis nojata johonkin.

Matkalle lähtijä voi ottaa matkapahoinvointipillerin, mutta jos pillerin ottamisen jättää siihen kun oksennusvaara on jo paikalla, voi olla parempi odottaa oksennuksen tuloa, sillä jos heti pillerin veden tai muun nesteen kanssa otettua alkaa oksettaa ja oksennus tuleekin, menee pilleri hukkaan.. Normaalistihan pilleri otetaankin noin tuntia ennen matkan alkua.

Oksentamisessa asentokin merkitsee, niin kummalta kun se voi ehkä tuntua. Vessanpöntön laidalle suoraan asettuminen (niin että leuka on pöntön sisällä) on kyllä ympäristöystävällisin tapa, mutta ei tehokkain, tällöin linja ei ole suora, eli ruokatorvi on mutkalla. Parempi tapa sen sijaan onkin nojata esim seinään tai seistä kuitenkin. Tässä täytyykin sitten "tähdätä" ja ottaa huomioon roiskeet.

Noku tulee vaa
Jos oksentaminen on kroonista, tarkoitan että on vaikka vatsatauti jolloin pelkästään vatsahapot oksennetaan ulos niin hyvä konsti on juoda lasillinen kaksi vettä. Vesi tulee tietenkin seuraavan oksentamisen yhtey- dessä ulos mutta oksentaminen on hyvin paljon mielekkäämpää kuin pelkän happaman ja polttavan keltaisen hapon oksentaminen. Vesihappo sulahtaa varsin helposti ulos ja maistuu lähinnä lämpimälle vedelle. Juomisesta on myös se hyöty että nieluun ja kurkkutorveen jäänyt vatsahappo ei polttele siellä kun sen huuhtelee takaisin vatsaan. Pitää myös muistaa että mitä enemmän juo vettä, sitä enemmän sitä tulee sieltä takaisin, joten oksentami- nen kerrallaan kestää pidempään. Mutta koska vesi tuntuu maistuvan erityisen hyvälle tuolloin eikä oksentamispaikasta ole pulaa niin miksipä sitä olla janoisenakaan.

Veden korvikkeeksi käy moni muukin neste, ei välttämättä kuitenkaan hiilihapollinen mutta esimerkiksi jäätelö on kuulemma erittäin hyvää, siitä jää jopa hyvä maku suuhun.

Kun suuhun oksentamisen jälkeen jää pahamaku niin makua voi muuttaa esimerkiksi pastillilla. Syöminen tai juominen ei ole hyvä ratkaisu mutta jonkun pienen kuten kurkkupastillin syöminen helpottaa. Mutta myös se pastilli tulee sieltä ulos mikäli ei ole ehtinyt imeytyä kehoon.. Pastillia tietenkin imeskellään jo suussa, ja alashan se meneekin lähinä syljenmukana. Janoon kannattaa juoda jotain kevyttä, kuten vettä, mutta ei paljoa, 2 desiä on jo liikaakin, ainakin jos on vatsatauti, mutta se kuitenkin helpottaa paljon.






Mitä mieltä olet tästä sivusta? Muiden arviot  :  Palautesivu  :  Suosittele tätä sivua.

Kelvoton   Huono   Menettelee   Hyvä   Loistava     Kommentti: