Surkeat mainokset - v. 1.32 - 27.12.2005 - 04.05.2007
Televisio, tuo joka talouden pyhä sontaluukku. Se survoo ihmisten mieliin ohjelmien välissä
myös pätkiä, joilla on tarkoitus kiihottaa ihmisten ostoviettiä, niitä kutsutaan mainoksiksi tai hienommin sanottuna
mainoselokuviksi. Elokuvamaisuus niistä yleensä on kyllä yhtä kaukana kuin Siperia trooppisesta lomakohteesta.
Suuri osa mainoksista onnistuu tehtävässään ja herättää kuluttajassa kiinnostusta mainostettavaa tuotetta
kohtaan. Toiset taas.. mitä kamalaa kuonaa..
Perehdytäänpä nyt käsittelemään muutamia mainoksia ja niiden epäkohtia. Toivottavasti
pystyt hahmottamaan mistä mainoksesta milloinkin on kyse, sillä en viitsi liittää kuvia tai videoita kyseisistä
esityksistä. Suurin osa mainoksista sisältää huumoria ja se on huomioitu tässä tekstissä.
Olen pyrkinyt poistamaan henkilöiden ja asioiden nimet niin pitkälti kuin se on mahdollista. Mainosten kuvaukset
eivät ole täydellisiä, joten on hyvä jos lukija on itse nähnyt mainoksen. Teksti saattaa olla vanhentunut joidenkin
mainosten osalta, sillä mainoksiahan ei tunnetusti esitetä vuosikausia (poikkeuksiakin tosin on).
Tekstin tarkoitus on lähinnä purkaa ärtymystä typerästi suunniteltuihin mainoksiin, niiden
epäkohtiin ja yksinkertaisesti vain yrittää päteä ja niuhottaa pikkuasioista.
Kunkin mainoksen kohdalla on ensin kuvaus, jossa selitetään mitä mainoksessa tapahtuu.
"Virhe" otsikon alla sisältää analyysiä siitä, miksi mainos kusee.
Mainos 1
Kuvaus
Fairin mainos jossa Hartwall Areenalle on
kokoontunut katsomo pullolleen ihmisiä joilla jokaisella on lautanen
mukanaan. Henkilöt nostavat lautasensa yhtäaikaa ilmaan ja kuuluu
yhtenäistä helinää.
Virhe
Ei lautasista voi kuulua suurta helinää jos ne koskevat ainoastaan
kannattajansa käsiin ja ilmaan.
Mainos 2
Kuvaus
Fairin mainoksessa esitellään mitä yhdellä tipalla voi tehdä.
Yhdellä tipalla rasvaa voi paistaa yhden ranskanperunan, yhdellä tipalla
kermaa saa kastikkeen yhdelle tortelliinille (?) sekä pestä koko illallisen
astiat (?).
Virhe
Jokaisen tipan kohdalla on kaksi tippaa! Esimerkiksi paistinpannussa on
valmiiksi yksi tippa rasvaa sekä pesusienessä yksi tippa fairia ennestään.
Lisäksi mainos on harhaanjohtava, tipalla moottoriöljyä voi pestä koko
illallisen astiat, eri asia sitten on tuleeko puhdasta jälkeä. Näin ollen
ei myöskään voida olettaa että astianpesuaineen pesuteho riittäisi
kaikkiin. Pestä voi mutta tuleeko puhdasta?
Mainos 3
Kuvaus
Nainen istuu koneen ääressä ja kertoo että Ollivetti lähetti hänelle
tarjouksen josta hänen oli vaikea kieltäytyä.
Virhe
Kieliasu on huono. Vaikea kieltäytyä antaa pikemminkin mielikuvan
siitä, että kieltäytyminen olisi tapahtunut mutta se ei ollut helppoa, kuin että asiakas olisi
tuotteen valinnut. Näin ollen ei voida tietää että onko nainen
kieltäytynyt vaiko eikö. Sopivampi ilmaisu olisi mielestäni ollut
esimerkiksi "mahdotonta kieltäytyä".
Mainos 4
Kuvaus
Eskimotyttönen etsii "eskimopususeuraa". Kulkee kaupungilla
mutta aina tulee este nenänhinkkaamiselle. Lopussa hän menee ravintolaan
jossa baaritiskillä istuskeleva eskimomies sopii nenäkontaktiin.
Virhe
Molemmat eskimot ovat ravintolassa paksu turkki (vaate) päällä.
Ravintoloihin ei pääse sisälle päällysvaatteissa. Tämän lisäksi
eskimonaiselta puuttuu aikaisemmin nähty turkishame / -housut. Näin ollen
narikan kautta on kyllä käyty.
Mainos 5
Kuvaus
Perheenisä on nauttinut päivittäiseen käyttöön tarkoitettuja
vitamiineja. Kaikki miehen ympärillä on hieman sumeaa. Mies on hyväntuulinen ja hommat onnistuu.
Virhe
Sumeusefekti antaa kuvan siitä että mies olisi pikemminkin pilvessä
kuin hyvin energinen.
Mainos 6
Kuvaus
Mies nauttii päivittäiseen käyttöön tarkoitettuja vitamiineja. Hän
saa siitä uutta energiaa. Työpaikalle päästyään hän huomaa hissin
olevan epäkunnossa. Portaiden käyttämisen sijaan hän nousee oikeaan
kerrokseen ikkunanpesijän hissillä joka sijaitsee talon ulkopuolella. Muut
työläiset tulevat rappusia pitkin.
Virhe
Mainoksen lienee tarkoitus esittää kuinka näillä vitamiineilla saa
potkua päivään. Herää kysymys miksi tämä energinen vitamiinikko sitten
käyttää tuota ikkunanpesuhissiä eikä rappusia kuten energiaa täynnä
olevan henkilön olettaisi tekevän. Mielestäni parempi vaihtoehto olisi
ollut, jos energikko olisi noussut pirteänä kaikki rappuset ylös kun muut
työntekijät olisivat lusmuilleet ikkunanpesuhissillä.
Mainos 7
Kuvaus
Piirretty kuva jossa kaksi patsasta istuvat bongaamassa junia. Toisella
patsaalla on kädessään kiikarit ja osoittaa radalla matkaavaa junaa sanoen
"katso, paikallisjuna". Toinen toteaa siihen 'apaattisesti'
jotakuinkin että: "ei vaan kaksirunkoinen ?? kaupunkijuna".
Virhe
Kyseiset patsaat jököttävät rautatieasemalla ja ovat olleet VR:n
'maskotteina' jo jonkin aikaa. Näiden luulisi siis jo tottuneen juniin
jolloin he eivät olisi niin 'innostuneita' junan nähdessään.
Mainos 8
Kuvaus
Mainoksessa luvataan astianpesuaine joka suorastaan vetää likaa
puoleensa. Katsojalta kysytään haluaisiko tämä sellaisen pesuaineen.
Virhe
Kuka ihme haluaisi sellaisen pesuaineen joka vetää likaa puoleensa? Itse
pesuainepullo olisi aina likainen ja kun sitä pulloa kantaisi kaupasta kotiin
niin kaikki koiran jätökset ja tupakantumpit liimautuisivat kassiin kiinni.
Itse astioiden pesussa tulisi ongelmia kun huuhtelematta jääneet astiat
keräisivät uuden likakerroksen odotellessaan pesuaineen huuhtelua.
Mainos 9
Kuvaus
Mainostetaan leivän päälle levitettävää sulatejuustoa (tai jotain
vastaavaa). Mainoksessa on nuorehko nainen joka syö tätä levitteellä
käsiteltyä leipää.
Virhe
Kohtauksessa näytetään kun nainen haukkaa leivästä jolla on paksusti
tätä levitettä, mutta seuraavassa kohtauksessa ei hänen huuliinsa ole
jäänyt lainkaan sulatejuustoa (tai jotain vastaavaa).
Mainos 10
Kuvaus
Kuvataan pienoisrautatien junaa matkallaan. Vaihtuu isompaan kuvaan jossa
Helsingin Rautatieaseman patsaat seisovat huoneessa pienoisjunaradan
äärellä.
Virhe
Asioiden suhteet muuttuvat huomattavasti kuvakulmien välillä. Siinä
missä alun kuvassa maisemointi on tarkkaa ja laaja-alaista, on
jälkimmäisessä kuvakulmassa juna paljon isompi ja täyttää Suomesta
paljon suuremman osan. Kun alun kuvakulmassa Suomi esitetään jotakuinkin
oikeassa suhteessa (junan ja rekvisiitan kuten ihmisten suhde) on
jälkimmäisessä otossa juna huomattavasti isompi, tehden siten tarkan
maisemoinnin mahdottomaksi, jota ensimmäisessä otossa oli.
Mainos 11
Kuvaus
Pehmopupu herää aamulla ja matkaa töihin iloisesti muiden pupujen kanssa,
töiden jälkeen palaa kotiin ja treffaa tyttöystäväänsä. Muut puput ovat väsähtäneet
Virhe
Tämä menee nyt täysin nipottamisen piikkiin, mutta kyseisen pupun paristo, joka selkeästi
selästä erottuu, ei kosketa plus-navasta (yläpuoli) pupuun, näin ollen pehmojänö ei voi mitenkään
saada paristosta virtaa.
Mainos 12
Kuvaus
Piirretyn auton ikkunaan lentää kivi ja ikkuna säröilee. Tuulilasin eteen hoippuu piirroshahmo uuden ehjän tuulilasin kanssa.
Hahmo laittaa uuden lasin paikalleen ja säröt kaikkoavat.
Virhe
Mainoksessa ei missään vaiheessa poisteta vanhaa tuulilasia vaan uuden rikkoutuneen lasin päälle laitetaan uusi.
|